Kauppakeskus Sello avattiin 20 vuotta sitten

Leppävaaran Maxi ja taustalla rakenteilla oleva kauppakeskus Sello noin 20 vuotta vanhassa valokuvassa. Kuva: Raimo Heino / KAMU Espoon kaupunginmuseo

Leppävaaran kauppakeskus Sellon ensimmäinen osa ja Sellosali ovat ehtineet jo 20 vuoden ikään.

Kauppakeskus Sellon ensimmäinen rakennusvaihe valmistui perinteikkään Leppävaaran Maxi-marketin kupeeseen alkuvuodesta 2003.

Samoihin aikoihin varmistui Sellon toisen vaiheen rakennustöiden alkaminen.

– Sellon kasvu ”lännen suurimmaksi” kauppakeskukseksi on varmistunut. Sopimus jatkorakentamisesta allekirjoitettiin eilen 18.3.2003, tiedotti rakennusyhtiö NCC maaliskuussa 2003.

– Leppävaaran noin kymmenen hehtaarin kokoisen liikekeskusalueen rakentaminen käynnistyi keväällä 2001. Liikekeskuksen alueelle Skanska ja NCC rakensivat työyhteenliittymässä Espoon suurimman kauppakeskuksen Sellon, jonka ensimmäiseen vaiheeseen tuli muun muassa Prisma ja Citymarket sekä muita palveluja, kuten kirjasto, yhteispalvelupiste, musiikkisali sekä musiikkiopiston tilat, kerrotaan Skanskan nettisivuilla.

Maxi-market purettiin Sellon avauduttua.

Vaikka moni espoolainen jäikin kaipaamaan Maxi-markettia, herätti uusi kauppakeskus silti suurta kiinnostusta.

– Yleisö on ottanut kauppakeskus Sellon ensimmäisen vaiheen 29 000 neliön tilat vauhdilla käyttöön, minkä osoittavat yli 100 000 nousevat viikoittaiset kävijämäärät, tiedotettiin maaliskuussa 2003.

Kauppakeskus Sellon toinen rakennusvaihe valmistui vuonna 2005, ja kauppakeskusta on laajennettu myös vuonna 2008.

– Viaporintorin tuntumaan kirjasto- ja musiikkitalojen täydennyksenä valmistuva Sellon laajennusosa nostaa Sellon eri toimintojen määrän noin 170:een ja sen tilojen yhteismäärän noin 103 000 neliöön, tiedotti Skanska lokakuussa 2008.

Musiikkisali Sellosali juhlistaa 20-vuotissynttäreitään pitkin vuotta.

– Sellosali avattiin Espoon Leppävaarassa syksyllä 2003, joten vuonna 2023 juhlistetaan tasavuosikymmeniä. Vuoden mittaan koetaan juhlahetkiä korkeatasoisen kotimaisen ja kansainvälisen musiikin, esittävien taiteiden ja viihteen parissa, Sellosali tiedottaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.