Espoo antoi kuljetusyritys Kajonille varoituksen koulukuljetusten virheistä

Espoon koulukuljetuksissa on tapahtunut seitsemän vakavaa virhettä elokuun alussa alkaneella uudella sopimuskaudella.

Espoon kaupunki on antanut kuljetusyritys Kajonille varoituksen koulukuljetuksissa toistuneiden vakavien virheiden takia. Kyseisissä tapauksissa kuljettaja on jättänyt jatkuvaa aikuisen läsnäoloa vaativan erityislapsen kyydistä, vaikka paikalla ei ole ollut vastaanottajaa.

Espoon koulukuljetuksissa on tapahtunut seitsemän vakavaa virhettä elokuun alussa alkaneella uudella sopimuskaudella. Niistä viidessä kuljetuksesta on vastannut Kajon, yhdessä Taxia ja yhdessä Javatrans.

– Jos Kajon ei noudata sopimuksen velvoitteita eli syyllistyy olennaisiin sopimusrikkomuksiin jatkossakin, harkitsemme vakavasti siirtymistä kateostomenettelyyn. Se tarkoittaa, että kaupungilla on oikeus ostaa Kajonin vastuulle kuuluvia palveluja toiselta toimittajalta ja laskuttaa syntyvät ylimääräiset kulut Kajonilta, sanoo liiketoimintajohtaja Mauri Suuperko.

Espoo on jo syyskuun ajan sakottanut Kajonia virheistä, vakavien virheiden lisäksi merkittävistä myöhästymisistä. Kateostomenettely on seuraava mahdollinen askel.

Virheitä on sattunut lukuvuoden alussa myös kaupungin muille kuljetusyrityksille, Javatransille ja Taxialle. Niiden kohdalla kyse ei kuitenkaan ole vielä merkittävästä sopimuksen noudattamatta jättämisestä.

– Olemme syvästi pahoillamme kaikista virheistä, joita kuljetuksissa on tapahtunut. Myös myöhästymisistä ja kuljettajien epäasiallisesta käytöksestä, mutta erityisesti näistä, joissa lapsen turvallisuus on selvästi vaarantunut. Yksiselitteinen viestimme Kajonille on, että sellaisia ei sallita enää yhtään, kertoo palvelupäällikkö Pasi Ojaniemi Espoon kaupungin logistiikasta, joka vastaa kaupungin kaikista henkilökuljetuksista.

Tilanteen korjaamiseksi tehdään jatkuvaa yhteistyötä

Toistaiseksi Espoon kaupungin logistiikka jatkaa tiivistä työtä sekä Kajonin että muiden kuljetusyritysten kanssa päästäkseen eroon kuljetuksia vaivanneista ongelmista.

– Tämän tyyppisessä toiminnassa on aina yritettävä ensin saada palvelut kuntoon yhteistyössä. Kyseessä on ala, jolla on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta, Ojaniemi muistuttaa.

Kaupunki edellytti heti ensimmäisten ongelmien ilmaannuttua koulujen lukuvuoden alussa, että kuljetusyritykset parantavat palveluaan seuraavasti:

  • Kuljettajille annetaan lisäkoulutusta ja heitä painotetaan ottamaan kaikissa epäselvissä tilanteissa yhteyttä ajojohtoon, jossa autetaan ja selvitetään ongelmatilanteet.
  • Kuljettajien ja ajojohdon keskinäistä kommunikaatiota parannetaan ja kuljettajien liikkeitä tarkkaillaan aktiivisemmin.
  • Ajojohtoon on palkattu lisää työntekijöitä auttamaan ja ohjeistamaan kuljettajia, kuten myös olemaan tiiviimmin yhteydessä kouluihin ja huoltajiin.
  • Mahdollisimman useille reiteille ja oppilaille pyritään järjestämään vakituiset kuljettajat, jotta lapset tulevat tutuiksi.
  • Kaikille Espoon kuljettajille järjestetään tilaisuus, jossa kerrataan Espoon kuljetuksiin liittyvät asiat.
  • Tarvittaessa kaupunki etsii lapsikohtaisia ratkaisuja yhdessä kuljetusyrityksen, koulun ja aamu- ja iltapäivähoidon kanssa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.