Kirjastosta voi lainata maksutta kausikortin Tapiola Sinfoniettan tiettyihin kevätkauden 2020 konsertteihin.
Tapiola Sinfoniettan kausikortteja on voinut lainata tammikuun 2020 alusta alkaen kirjastokortilla neljästä Espoon kirjastosta. Kausikortin voi lainata Tapiolasta, Matinkylän Isosta Omenasta, Leppävaaran Sellosta ja Otaniemen kirjastosta.
Kussakin kirjastossa on lainattavana kaksi kausikorttia. Kortit on pakattu muovikansioon konserttiohjelman kanssa.
Kausikortilla pääsee kevätkaudella 2020 yhdeksään Platinasarjan konserttiin, jotka pidetään Espoon kulttuurikeskuksessa.
Kausikortit lainataan kunkin kirjaston palvelupisteestä ja palautetaan samaan palvelupisteeseen. Eräpäivä on konserttia seuraava arkipäivä.
Yhdellä kirjastokortilla voi lainata kerralla 1 tai 2 kausikorttia. Niitä ei voi varata eikä uusia.
‒ Toivomme, että kausikortin lainaaminen kirjastokortilla madaltaa kynnystä lähteä konserttiin ja innostaa tutustumaan kaupunginorkesteriin. Kausikortilla pääsee kevätkauden aikana yhdeksään Espoon kulttuurikeskuksessa olevaan konserttiin, joissa kuullaan todella laajasti erilaista klassista musiikkia. Osa näistä konserteista tulee myöhemmin myös Tapiola Sinfoniettan YouTube -kanavalle, kertoo Tapiola Sinfoniettan vs. intendentti Anna Jaskiewicz.
Vastaavaa kaupunginorkestereiden ja kaupunginkirjastojen yhteistyötä tehdään tällä hetkellä ainakin Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.
‒ Tapiola Sinfoniettan kausikortit ovat kirjastojen asiakkaiden näkökulmasta mainio lisä kausikorttien tarjontaan. Nyt urheilun lisäksi on mahdollista nauttia myös kulttuurista maksuttoman kortin lainaamalla, toteaa kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni.