Espoon kaupunki liittyy mukaan oikeusministeriön käynnistämään #Häirinnästävapaa-kampanjaan. Kaupunki sitoutuu puuttumaan häirintätilanteisiin ja haastaa mukaan myös espoolaiset yritykset ja yhteisöt.
Kampanjan tavoitteena on levittää tietoa hyvistä käytännöistä ja tavoista puuttua seksuaaliseen häirintään. Oikeusministeriön mukaan kulttuurinen muutos edellyttää tarvittaessa toimenpiteitä jokaiselta. Sosiaalisessa mediassa asiasta voi keskustella tunnisteella #Häirinnästävapaa.
– Espoo puuttuu työnantajana kaikkiin häirintätapauksiin. Espoolla on johtamisen kulmakivet, joiden mukaan kaupungin johtaminen perustuu arvostavaan vuorovaikutuksen ja myönteiseen ihmiskäsitykseen. Kaupungin eettiset periaatteet ja käytännön toimintatavat, ”Code of Conduct”, on juuri päivitetty ja kevään aikana kaikissa työyhteisöissä käydään pelisääntökeskustelua omista toimintatavoista ja keinoista puuttua epäkohtiin, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
– Espoon kaupungin työpaikoilla on nollatoleranssi häirinnän ja epäasiallisen kohtelun suhteen. Meillä on selkeät toimintamallit näiden asioiden ehkäisyyn, käsittelyyn ja ratkaisemiseen, sanoo henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski.
– Kehitämme myös jatkuvasti espoolaista johtamista, jotta esimiehillä ja muilla työyhteisön jäsenillä on valmiudet kaikenlaisen häirinnän tunnistamiseen ja kitkemiseen rakentavalla tavalla. Tarvittaessa myös henkilöstötyön ammattilaiset ja työsuojelu tukevat työyhteisöjä.
Työterveyslaitoksen kahden vuoden välein tekemän Kunta10-tutkimuksen mukaan syrjintä- ja kiusaamiskokemukset ovat vähentyneet Espoon kaupungin työpaikoilla usean vuoden ajan.