Espoon vastuulle siirtyvistä työttömistä puolet on vieraskielisiä

Kuvituskuva

Espoon kaupunki on julkistanut tilastotietoja työttömistä työnhakijoista, jotka kevään aikana siirtyvät TE-toimistoilta Espoon kaupungin kuntakokeilun piiriin.

Espoon työllisyyden kuntakokeilu on alkanut maaliskuun alussa. TE-toimistolta siirtyy 18 000 espoolaista työnhakijaa Espoon kaupungin työllisyyspalveluiden vastuulle.

Heistä 5 000 on alle 30-vuotiaita. Äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia puhuu 9000 asiakasta. Lähes 5 000:lla on korkeakoulututkinto. Lähes 7 000:lla on ammatillinen tutkinto. Perusasteen koulutustausta on 4 000:lla Espoon vastuulle siirtyvällä työttömällä.

TE-toimistolta siirtyy myös henkilökuntaa Espoon kaupungille 86 työntekijän verran.

Kuntakokeilussa asiakkaat saavat TE-palveluja, kunnan palveluja ja osaamisen kehittämistä saman katon alta. Espoo tarjoaa uudistuneita työllisyyspalveluita nimellä Työllisyys Espoo.

Kuntakokeilussa kunta vastaa työ- ja elinkeinopalvelujen tarjoamisesta valikoiduille kohderyhmille. Asiakkaisiin kuuluvat ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi asiakkaisiin kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalvelujen piirissä.

Asiakkaat saavat työnhaun tueksi henkilökohtaisen omavalmentajan. Omavalmentaja kartoittaa työnhakijan tilanteen ja ohjaa asiakasta kokonaisvaltaisesti eteenpäin kohti työtä tai koulutusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.