Nuorisosarjalippu käyttöön Nurmijärven bussiliikenteessä

Nurmijärvellä on käynnistynyt nuorisosarjalipun käyttöönottokokeilu joukkoliikenteessä. Kokeilu alkoi 1. kesäkuuta 2021 ja päättyy vuoden 2022 lopussa. Kokeilu tarkoittaa sitä, että kunnassa on käytössä vuoden voimassa oleva...

Nurmijärvi parantaa liikenneturvallisuutta monissa paikoissa

Nurmijärven tekninen lautakunta päätti toukokuussa 2021 liikenneturvallisuuteen varattujen määrärahojen käytöstä vuonna 2021. Löydöskujalle rakennetaan saattoliikennepaikat. Kustannusarvio on noin 175 000 euroa. Hanke on esitetty Nurmijärven...

Parkkipaikoilla sattuu huima määrä kolareita ja kolhaisuja

Pysäköintialueilla sattuu Suomessa kymmeniätuhansia liikennevahinkoja joka vuosi. Useimmin pysäköintialueilla kolisee Uudenmaan suurissa kaupungeissa, mutta tuhansia vahinkoja sattuu vuosittain myös muiden maakuntien keskuksissa. Asiasta tiedottaa LähiTapiola, joka...

Kelan toimistojen asiakasmäärä romahti

Kelan palvelupisteissä kävi vuonna 2020 merkittävästi vähemmän asiakkaita kuin vuotta aiemmin, kertoo Kela. Uudellamaalla oli 53 prosenttia vähemmän asiakaskäyntejä kuin vuonna 2019. Uudellamaalla noin 77 prosenttia...

Autokauppa on vilkastumassa

Huhtikuussa 2021 Suomessa rekisteröitiin 8 840 uutta henkilöautoa. Määrä on 47,8 prosenttia viime vuoden huhtikuuta suurempi, sillä viime vuonna koronatilanne hiljensi rekisteröinnit keväällä ennätyksellisen...

Kirjailijavierailu Nurmijärvellä: Kaikki Uuno Turhapurosta!

Kaikkien Uuno Turhapuro-fanien kannattaa olla kuulolla, sillä Nurmijärvellä järjestetään Turhapuro-aiheinen virtuaalinen kirjailijavierailu toukokuussa 2021. Kaikkien suomalaisten tuntema elokuvahahmo Uuno Turhapuro on kotoisin Nurmijärveltä. Näin kertoo...

Nurmijärvi julkaisi hauskan lakitusvideon vappujuhlintaan

Nurmijärven oma Aleksis Kiven patsas lakitettiin virtuaalisesti vappuna. Nurmijärven kunta julkaisi etukäteen tehdyn videon sosiaalisen median kanavissaan vappuaattona 30. huhtikuuta 2021. - Nurmijärvellä, maailman Aleksis...

Valtava alue logistiikkakeskuksen käyttöön Nurmijärvellä

Kaupan alan ison logistiikkakeskuksen suunnittelu Nurmijärven Ilvesvuoren yritysalueelle etenee. Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti huhtikuun lopulla luovuttaa Keskolle 57 hehtaarin laajuisen alueen logistiikkakeskuksen tarpeisiin. Alueen laajuuttaa kuvastaa...

Kolme upeaa koskea pauhuu Nurmijärvellä

Nurmijärveltä löytyy kolme hienoa vesikoskikohdetta, jotka kuuluvat Vantaanjoen vesistöalueeseen. Näin keväisin kosket ovat olleet runsaimmillaan lumisen talven jäljiltä. Myllykoski on entinen myllypaikka Yksi Nurmijärven koskista on...

Minitontteja minitaloille Nurmijärven Kirkonkylään

Nurmijärven kunta valmistelee asemakaavan muutosta Kirkonkylän Rantapuiston alueelle. Asemakaavan muutosluonnoksen mukaan alueelta voi tulla myyntiin 6-12 kappaletta minitaloille soveltuvia minitontteja. Alueen tonttien koko vaihtelee ollen...