Nurmijärven nykyinen kunnanvaltuusto kokousti viimeisen kokouksensa 16. kesäkuuta 2021. Elokuusta lähtien valtuustotyönsä aloittaa uusi valtuusto. Siinä on mukana täysin uusia valtuutettuja sekä vanhoja, väistyvässä valtuustossakin olleita.
Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä kiitti vanhaa valtuustoa neljän vuoden aikana Nurmijärven eteen tehdystä työstä. Puheessaan Mäkelä summasi kulunutta valtuustokautta.
Valtuuston kokouksia pidettiin kuluneen neljän vuoden valtuustokauden aikana kaikkiaan 42 kokousta. Ne kestivät yhteensä yli 90 tuntia. Käsiteltyjä asioita oli yli 500, joiden lisäksi valtuustokauden aikana jätettiin yli 120 aloitetta.
– Haluan lämpimästä kiittää teitä kaikkia kuluneesta valtuustokaudesta. Neljä vuotta on kulunut hujauksessa. Mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö olisi ehtineet saada paljon aikaiseksi. Tämä kausi on ollut työntäyteinen ja raskas – etenkin nämä viimeiset kuukaudet raskaine päätöksineen, sekä vaaleineen. Hienosti olette kuitenkin kaikki jaksaneet, Outi Mäkelä sanoi puheessaan kunnan tiedotteen mukaan.
Myös kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonen kiitti väistyvää valtuustoa tehdystä työstä, ja nosti esille korona-ajan poikkeuksellisuuden.
– Näyttää kuitenkin siltä, että aurinko on nousemassa ja vastavalittu valtuusto pääsisi aloittamaan kautensa elokuussa lähikokouksena. Toivotan kaikille leppoisaa loppukesää, Toivonen totesi puheessaan.