Kotitalousvähennykseen selvä parannus vuonna 2022
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on noussut Suomessa vuoden 2022 alusta lukien 3 500 euroon. Perusremonttien kohdalla kotitalousvähennys säilyy kuitenkin entisellään.
Kyse on merkittävästä parannuksesta, sillä vuosina 2020...
Uudenmaan työttömyysaste laski 10 prosenttiin
Työttömyysaste aleni kymmeneen prosenttiin Uudellamaalla marraskuun 2021 lopussa. Se oli siten alhaisimmillaan sitten helmikuun 2020.
Tuoreimman tilaston mukaan työttömien kokonaismäärä pieneni Uudellamaalla marraskuun 2021 lopussa...
Hyvä Joulumieli -keräyksen ennätystavoite ylittyi
Hyvä Joulumieli -keräyksessä joulunalla 2021 jaettiin 70 euron ruokalahjakortti kaikkiaan 36 000 vähävaraiselle perheelle eri puolilla Suomea.
Hyvä Joulumieli -keräykselle asetettu 2,5 miljoonan euron tavoite...
Nurmijärven valtuusto hyväksyi talousarvion 2022 pienin muutoksin
Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi 17.11.2021 ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2022-2024 taloussuunnitelman vähäisin muutoksin.
Valtuusto päätti pitää kunnallisverot ennallaan, ja tulevan soteuudistuksen vuoksi kunnallisveroprosentit pysyvät samalla...
Osallistu lukijakyselyymme ja voita joulun ruuat!
Lukijana olet tärkeimmässä roolissa lehtemme kehitystyössä. Siksi toivomme sinun vastaavan kyselyymme, jonka tulosten avulla rakennamme entistäkin parempaa lehteä.
Kaikkien vastanneiden kesken arvomme 200 euron arvoisen...
Nurmijärvi jakoi Konstiniekka-palkinnon
Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekan on saanut tänä vuonna tuottaja, yrittäjä ja kulttuurivaikuttaja Meebu Lahdenpää.
Kunnan kulttuuripalkinto annetaan vuosittain jollakin taiteen alalla ansioituneelle nurmijärveläiselle tai Nurmijärvellä...
Nurmijärvi investoi kouluihin ja pääkirjastoon
Lähiaikojen tärkeät investoinnit lisäävät kunnan velkaantumista, tiedotti Nurmijärven kunta.
Nurmijärven kunta aikoo investoida tulevina vuosina muun muassa Rajamäen koulukampukseen, Kirkonkylän lukioon, Klaukkalan Urheilupuiston kouluun ja...
Talousarviokokous oli Nurmijärven ”lähihistorian nopein”
Kunnanhallitus sai tehtyä päätöksensä vuoden 2022 talousarvioesityksestä yhden iltapäivän ja illan aikana.
Nurmijärven kunnanhallitus hyväksyi 25. lokakuuta kunnan talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2022-2024.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,...
Nurmijärven kunta palkitsi neljä henkilöä positiivisuudesta
Nurmijärven kunta palkitsi Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta neljä henkilöä positiivisuudesta.
Tunnustuksen saivat ratsastaja Gerda-Eerika Viinanen, ratamoottoripyöräilijä Juho Kantola, taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen ja valotaiteilija Eero...
Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet vähenivät Uudellamaalla
Kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui Uudellamaalla ja muualla Suomessa tammi-elokuussa 2021 vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
Tutkijalautakuntien ilmoittamien ennakkotietojen mukaan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli tammi-elokuussa 2021...






