Erityisesti muuttoliike kasvatti Nurmijärveä vuonna 2021

Nuorten aikuisten, alle kolmevuotiaiden ja vanhusten ikäryhmät kasvoivat eniten.

Nurmijärven asukasmäärä kasvoi 475 uudella asukkaalla vuonna 2021. Se tarkoittaa 1,1 prosentin kasvua vuodesta 2020.

Nurmijärven asukasluku joulukuun 2021 lopun tilanteessa on 44 136.

Nurmijärven väestönkasvu oli vuonna 2021 Helsingin seudun kehyskunnista suhteellisesti neljänneksi suurinta.

Tuusulassa väkiluku kasvoi 2,4 prosenttia, Sipoossa 2,3 prosenttia ja Järvenpäässä 1,8 prosenttia. Esimerkiksi Hyvinkäällä, Kirkkonummella ja Keravalla väestönkasvu oli prosentuaalisesti pienempää kuin Nurmijärvellä, ja Pornaisissa väki jopa väheni.

Nurmijärven väestönkasvusta 48 prosenttia muodostui kotimaan muuttoliikkeestä, 33 prosenttia luonnollisella väestönkasvulla eli syntyneiden enemmyydellä ja 19 prosenttia maahanmuutolla.

Nurmijärvelle muutti kotimaan sisällä vuoden 2021 aikana kaikkiaan 3074 ihmistä. Nurmijärveltä muutti pois 2847 henkilöä. Nurmijärven muuttovoitto oli siten 227 henkilöä.
Ulkomailta muutti Nurmijärvelle 92 henkilöä enemmän kuin Nurmijärveltä muutti ulkomaille.

Luvut perustuvat Nurmijärven kunnan tiedotteeseen.

Väestömuutosten osalta vuosi 2021 alkoi siitä mihin vuosi 2020 jäi. Helsingin seudun kehyskunnat houkuttelivat uusia asukkaita, mutta pandemia-ajan runsas väestönkasvu alkoi tyyntyä vuoden 2021 heinäkuun jälkeen.

– Vuoden 2021 syyskaudella kaikissa Helsingin seudun kehyskunnissa kuukausittainen väestönlisäys alkoikin selvästi tasaantua ja väestönmuutokset mukailla pandemia-aikaa edeltänyttä niin sanottua normaalia aikaa, kertoo Nurmijärven kunnan erikoissuunnittelija Katriina Ahokas tiedotteessa.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna asukasmäärän kasvun elementit tukevat tulkintoja korona-ajan muuttoliikkeen profiilista sekä maltillisesta syntyvyyden kohenemisesta.

Nurmijärvellä kasvoivat erityisesti 25–34-vuotiaiden ikäryhmä sekä pienten alle kolmevuotiaiden lasten ikäryhmä. Sen sijaan päivähoitoikäisten ja esikouluikäisten ikäryhmä eli 3–6-vuotiaat sekä alakouluikäisten ikäryhmä eli 7–12-vuotiaat pienenivät.

– Tämä johtuu puolestaan pitkään jatkuneesta ikäluokkien pienenemisestä, Katriina Ahokas tarkentaa.

Määrällisesti eniten kasvoi 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmä väestön luonnollisen ikääntymisen myötä. Vuoden 2021 ikäryhmittäiset muutokset olivat Nurmijärven mukaan samansuuntaisia kaikissa Helsingin seudun kehyskunnissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.