Rekkojen taukopaikoilla kovat ruuhkat

0
177
Raskaan liikenteen taukopaikka Keimolanportissa valtatie 3:n varrella Vantaalla. Kuva kesältä 2019.

Raskaan liikenteen levähdyspaikkojen käyttäjämäärät ovat kasvaneet reippaasti koronasta huolimatta.

ELY-keskukset tutkivat taukopaikkojen käyttäjämääriä kahden vuoden välein Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Raskaan liikenteen taukopaikkojen käyttäjämäärät ovat lisääntyneet kahden vuoden takaisesta päivällä 14 prosenttia ja yölläkin peräti seitsemän prosenttia, vaikka suosituimmilla alueilla käyttöasteet yöaikaan ovat olleet yli sadan prosentin jo edelliselläkin laskentakierroksella.

– Yöaikaan täydet alueet täyttyvät siis entisestään, kun joudutaan pysäköimään virallisten pysäköintiruutujen lisäksi myös niiden ulkopuolelle piha-alueella, ilmenee tänä syksynä toteutetuista raskaan liikenteen käyttäjälaskennoista, kerrotaan Uudenmaan ELY-keskuksen tiedotteessa.

Raskaan liikenteen määrät kasvoivat erityisesti Helsingin seudun keskeisillä pääväylillä, mihin vaikuttaa väestön kasvu ja logistiikan keskittyminen Uudellemaalle.

Erityisesti Vantaan alue ja Keski-Uusimaa ovat profiloituneet valtakunnallisena logistiikka-alueena. Samalla tavaraliikenteen isot määrät eivät kuitenkaan ole näkyneet raskaan liikenteen taukopaikkojen sijoittumisessa ja määrissä.

– Huono tilanne on siis heikentynyt entisestään. Tämä ei ole alan toimijoille yllättävä kehityskulku, vaan valitettavan tuttu asia, toteaa Uudenmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen kehittämispäällikkö Janne Kojo.

Kysyntä kohdistuu niin päivällä kuin yölläkin niille alueille, joilla on palvelut käytettävissä eli esimerkiksi kahvilaravintola avoinna. Tällöin kuljettaja pääsee tauolla syömään, vessaan ja peseytymään.

Koska paikkoja ei ole tarpeeksi, raskaan liikenteen taukopaikoissa käyttöaste on yöaikaan ollut jopa yli 100 prosenttia vilkasliikenteisimmillä alueilla.

Käytännössä esimerkiksi 20 autolle mitoitetulla alueella voi yöaikaan olla 30 autoa pysäköitynä ja kuljettajaa yöpymässä.

– Tämä voi aiheuttaa sen, että syntyy turhaa ajoa ja päästöjä kuljettajan etsiessä taukopaikkaa, mihin rekka mahtuu. Tahtoa ja toimivia keinoja parantaa raskaan liikenteen työoloja vastaamaan muiden alojen työntekijöiden oloja on silti vaikea löytää, kerrotaan tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.