Pasilanraitio saa raitiovaunulinjan 7
Länsi-Pasilan Pasilanraitio on menettänyt raitiovaunulinjan 2, mutta luvassa on joksikin aikaa linja 7.
Raitiovaunulinja 2 on siirtynyt pysyvästi pois reitiltä Palkkatilanportti - Pasilanraitio -...
Veturitien siltatyömaa saavutti merkittävän etapin
Pasilan pääkadun Veturitien uuden sillan rakentaminen Pasilan ja Ilmalan juna-asemien välissä etenee.
Veturitien uuden sillan ensimmäinen osa on valmistunut Veturitien nykyisen sillan pohjoispuolelle. Liikenne siirtyi...
Pasilaan uusi tuhannen oppilaan peruskoulu
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Pasilan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman kokouksessaan 15. kesäkuuta.
Pasilan peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennus sijoittuu Keski-Pasilan Ratapihakorttelien uuden asuinalueen keskelle, Halkopiipunkallion ja...
Kaupunki esitteli Pasilan suunnitelmia verkkotilaisuudessa
Pasila oli vahvasti esillä Uutta Keski-Helsinkiä asukastilaisuudessa, joka pidettiin etäyhteyksin 23. toukokuuta.
Verkkotilaisuutta seurasi samanaikaisesti enimmillään 88 kaupunkilaista. Chattiin jätettiin tilaisuuden aikana sata kommenttia ja...
Esityksellinen kävelykierros saapuu Itä-Pasilaan
Fyysisen teatterin ryhmä Physical Opera järjestää heinäkuussa esityksellisen kävelykierroksen Itä-Pasilassa.
Esitykseen on ilmainen sisäänpääsy, mutta maksuton lippu tulee lunastaa etukäteen.
Mikäpaikka@Itä-Pasila on teos, joka...
Täyssähköinen jäteauto kiertää kantakaupungissa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on aloittanut sähköisen jäteauton kokeilun kesäkuussa Helsingin kantakaupungissa.
Kokeilun tavoitteena on tyhjentää jäteastiat mahdollisimman vähä-äänisesti ja panostaa ympäristöystävällisyyteen.
- Täysin sähkövoimalla kulkeva...
Rantapelastajat päivystävät Helsingin uimarannoilla
Helsingin uimarantakausi on alkanut.
Helsingissä on 25 yleistä uimarantaa. Uimarannat sijaitsevat pääosin merenrannoilla. Suurilla yleisillä uimarannoilla on järjestetty rantavalvonta.
Uimarannoilta otetaan säännöllisesti vesinäytteitä ajalla 1.6.−31.8.2022 ja...
Savonkadun molemmin puolin suunnitellaan rakentamista
Pasilan ja Alppilan rajalla sijaitsevan Savonkadun tienoo saattaa mullistua merkittävästi tulevaisuudessa.
Helsingin kaupunki tavoittelee Savonkadusta kantakaupunkimaisen tiivistä, toimitilavaltaista aluetta kadun molemmin puolin. Nykyiselle Alppilan asuinalueelle...
Katuja uudistetaan Pohjois-Pasilan Postipuistossa
Helsingin kaupungilla on kaksi Postipuiston asuinalueen rakentamiseen liittyvää katu-urakkaa Pohjois-Pasilassa.
Katutöitä tehdään Metsäläntiellä ja Veturitiellä.
Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan Metsäläntiellä uusitaan kunnallistekniikkaa, rakennetaan uusi hulevesiviemäri sekä...
Uusi kaupunkifestivaali Pasila FEST järjestetään ensimmäistä kertaa
Innostus on korkealla, kun koronarajoitusten vuoksi kesällä 2021 peruttu Pasila FEST päästään tänä kesänä järjestämään Pasilan Veturitalleilla 10.-11.6.2022.
Pasila FEST on uusi kaksipäiväinen aikuisille suunnattu...









