Konalan perinteikäs yritysalue saattaa supistua vielä lisää
Konalan vanhan teollisuus- ja yritysalueen supistaminen uusien asuintalojen tieltä jatkuu. Nyt on käynnistetty asuintalojen kaavoitus Konalankujan ja sen lähiympäristön toimitilakiinteistöjen paikalle. Kymmenen vuotta sitten...
Kannelmäen betonitalojen ulkoilme ehostuu hillitysti
Vanhojen 1970-luvun kerrostalojen peruskorjaus Kannelmäen Pelimannintien ympäristössä jatkuu. Peruskorjauksen yhteydessä talojen harmaat betonipinnat saavat uuden ulkoilmeen. Uusi julkisivuväritys on hillitty, eikä muutos vanhaan ole...
Kontulan ensimmäiselle tornitalolle on myönnetty rakennuslupa
Helsingin kaupunki on myöntänyt rakennusluvan Kontulan kaupunginosan ensimmäiselle viralliselle tornitalolle.
Lupapäätöksen mukaan Keinulaudantielle rakennettava asuinrakennus koostuu kahdesta osasta. Toisessa osassa on kuusi kerrosta ja toisessa...
Munkinseutu saa nyt kaksi kansanedustajaa
Suurin osa uuteen eduskuntaan nousevista Helsingin kansanedustajista asuu esikaupunkialueella, eli lähiöissä, ja alle puolet asuu kantakaupungissa.
Munkinseutu tuplasi eduskuntavaalissa kansanedustajien lukumäärän. Kansanedustajana jatkava Sari Sarkomaa...
Vaalitulos: yli puolet Helsingin kansanedustajista asuu lähiössä
Alle puolet Helsingin kansanedustajista asuu kantakaupungissa ja suurin osa esikaupunkialueilla, eli lähiöissä. Helsingistä valittiin 14. huhtikuuta pidetyssä eduskuntavaalissa kaikkiaan 22 kansanedustajaa, joista 12 asuu lähiöalueilla.
Itä-Helsingissä...
Helsingin tunnetuin lihatehtailija Veijo Votkin juhli uraansa Kellosalin täydeltä
Helsingin kuuluisin makkaratehtailija Veijo Votkin on tehnyt liha-alalla kunniakkaan 50-vuotisen uran. Koko sen ajan hän on työskennellyt Kalasataman Teurastamolla ja Tukkutorilla.
Veijo Votkin juhlisti pitkää...
Pienyrittäjien pop-up järjestetään Arabian Kääntöpaikalla
Kotimaisten kevät-pop-up -tapahtuma kokoaa pienmerkkien ystävät Helsingin Arabiaan, asukastila Kääntöpaikalle, lauantaina 27. huhtikuuta kello 11–16. Asukastila Kääntöpaikka sijaitsee Arabian raitiotievaunujen entisellä kääntöpaikalla Intiankadun ja...
Kuukauden puheenaihe: Pyöräilijä, soitatko kelloa vai et?
Yhä useampi tarttuu pyörään mitä lähemmäksi kesää kuljetaan. Se on tuonut mukanaan tiukan keskustelun tapoihin, joita muun muassa pyöräilijöiden sekä koirankävelyttäjien olisi syytä noudattaa....
Helsingin oma Mr. Samba on jo 95-vuotias: ”Rollaattorin kanssa treenaan”
Suomen Sambakoulujen liitto, Sambic tanssikoulu, sambakoulu Imperio do Papagaio ja niin edelleen. Helsinkiläisen Olavi ”Ola” Erikssonin kodin seinät ovat täynnä kunniajäsenkirjoja. Tanssikavereilleen Ola Eriksson...
Ullanlinnan Designmuseossa avautui kaksi näyttelyä
Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa Designmuseossa on avautunut kaksi taidenäyttelyä.
Kevään päänäyttely on Secret Universe – Maailmojen salat. Ensi syyskuuhun asti esillä oleva näyttely esittelee muotoilustudio Companyn Aamu...









