Urbaani puutarhatapahtuma järjestetään Vallilassa
Konepajan Brunossa Vallilassa järjestetään urbaaneille kaupunkilaisille suunnattu puutarhatapahtuma lauantaina 11. toukokuuta kello 10-15.
VR:n historiallisessa veturihallissa pidettävä Kotipuutarha versoo -tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa.
Puutarhaliiton ja...
Yli sata metriä korkea tornitalo Vuosaareen
Uusien tornitalojen rakentaminen saattaa alkaa Vuosaaren keskustassa ensi vuonna.
Ensimmäisessä hankkeessa on tarkoitus rakentaa kaksi tornitaloa. Niistä toisessa on 23 kerrosta. Toisessa on peräti 31...
Vapaaehtoiset keräävät valtavat määrät roskia Malmilla
Malmin seutu siistiksi roskista -talkoot jatkuvat. Esimerkiksi lauantaina 11. toukokuuta kello 13-15 pidetään kaikille alueen asukkaille avoimet roskatalkoot.
Facebookiin perustettiin syksyllä 2018 ryhmä nimeltään Malmin...
Roihun pesäpallotoiminnalle valtion seuratukea 8 000 euroa
Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt itähelsinkiläisen pesäpalloseuran Roihun toiminnalle seuratukea 8 000 euroa vuodelle 2019.
Tukea on haettu erityisesti seuran tuomaritoiminnan kehittämiselle ja...
Kallio Kukkii täyttää 25 vuotta
Kallio Kukkii -festivaali on avannut jo neljännesvuosisadan ajan Helsingin festivaalikesän. Vuonna 1994 alkaneesta pienestä puistotapahtumasta on vuosien saatossa kasvanut Kallion oma, monitaiteellinen 10 päiväinen...
Poistaako ideakilpailu autot Töölöntorilta?
Nähtäväksi jää, häviävätkö autot Töölöntorilta tulevaisuudessa. Ainakin viime syksynä avatun Töölönkadun pysäköintiluolan kaavoittamista kaupunki perusteli aikoinaan sillä, että autojen parkkipaikat saadaan pois Töölöntorilta.
Kaupunki käynnistää...
Tuore kansanedustaja: Kalasatamaan tarvitaan kirjasto
Kalasatamaan vaaditaan kirjaston perustamista. Kalasatama on yksi Helsingin nopeimmin kasvavista uusista projektialueista.
Valtuustoaloitteen Kalasataman kirjastosta on tehnyt vihreiden kaupunginvaltuutettu Mari Holopainen, joka on nyt myös...
Taiteilija koosti ehtoollispöydän Hietaniemen rantaan ajautuneesta roskasta
Töölössä sijaitsevan Galleria Lapinlahden tilassa järjestetään edelleen taidenäyttelyjä, vaikka Kunst-taiteilijakollektiivin ylläpitämä galleria lopetettiin viime tammikuussa. Lapinlahden Lähde Oy:n hallinnoimaa tilaa on sen jälkeen annettu...
Sinebrychoffin olutpanimo perustettiin Punavuoreen 200 vuotta sitten
PUnavuoren historiaan ja nykypäivään kiinteästi kuuluva Sinebrychoff täyttää 200 vuotta tänä vuonna. Osa Sinebrychoffin olutpanimon vanhoista rakennuksista on säilynyt ja ne hallitsevat edelleen kahta...
Näyttävä EU:n virastotalo näkyy jo Punavuoren katukuvassa
Pursimiehenkadun loppupäässä kävelijää tulee vastaan poikkeuksellisen näyttävä ilmestys. Täällä on rakenteilla iso talo, joka erikoisella ulkomuodollaan muistuttaa jyrkkää pyramidia. Nähtävissä myös on, että talon...









