Kirjauutuus esittelee Helsinkiä 1950-1980-lukujen valokuvissa
Legendaarisen Helsinki-kuvaajan Volker von Boninin (1924–2006) parhaat otokset on nyt koottu yksiin kansiin.
Teoksen nimi on Katse Helsinkiin - Volker von Boninin valokuvia.
Uutuuskirja esittelee ikonisiksi...
Kamarimusiikki soi kirjastoissa marraskuussa
Maksuttomia konsertteja on myös muutamissa kantakaupungin kirjastoissa.
Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsingin kaupunginkirjaston yhdessä järjestämä kamarimusiikkikiertue kuullaan marraskuussa lähikirjastoissa ympäri kaupunkia.
HKO:n muusikot jalkautuvat kiertueen aikana kahteentoista...
Hiekkarannantie peruskorjattiin Etu-Töölössä
Hietaniemessä sijaitsevan Hiekkarannantien jalankulun väyliä ja reittejä on uudistettu.
- Kadun peruskorjauksessa tehtiin useita parannuksia jalankulun turvallisuuden parantamiseksi Taivallahden alueella. Koko Hiekkarannantien matkalle on rakennettu...
Helsingin Vieraskoti täytti 140 vuotta Punavuoressa
Asunnottomien asumispalveluyksikkö Helsingin Vieraskoti on toiminut nykyisellä paikallaan Punavuoren sydämessä ja samaisessa rakennuksessa Albertinkadun Tehtaanpuiston päädyssä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1893 alkaen.
Sitä ennen Helsingin Vieraskoti...
Sompasaareen kaksi uutta julkista taideteosta
Kalasataman eteläpuolella sijaitsevaan Sompasaareen on valmistunut kaksi uutta julkista taideteosta.
Taiteilija Kirsi Kaulasen Mare mare on sijoitettu Loviseholminpuistoon.
Taiteilijaduo Maija Luutosen ja Olli Keräsen teos Pica...
Iso pelialan pääkonttori Korkeavuorenkadulle
Kaartinkaupungissa osoitteessa Korkeavuorenkatu 37 sijaitsevaan vanhaan rakennukseen saneerataan peliteollisuuden merkittävä pääkonttori.
Sponda toteuttaa rakennukseen kansainvälisen tason toimitilat PlayStation Studios -perheeseen kuuluvalle peliyritys Housemarquelle.
Yli 3 000...
Stadin Silakkamarkkinoilla 80 000 kävijää
Stadin Silakkamarkkinoita vietettiin tuttuun tapaan Kauppatorilla lokakuun ensimmäisellä viikolla 1.–7.10.
Tapahtumassa vieraili yhteensä arviolta 80 000 kävijää, tiedottaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Silakkamarkkinoilla oli runsaasti silakkatuotteita myyviä kalastajia...
Raitiolinjan 1 viikonloppuliikenne Eiraan lakkautettiin
Useiden raitiolinjojen pitkäaikaiset poikkeusreitit päättyivät 2. lokakuuta.
Samalla raitiovaunuliikennettä lisättiin Jätkäsaaressa ja karsittiin Eirassa ja Punavuoressa.
HSL on lopettanut raitiolinjan 1 viikonloppuliikenteen Punavuoren keski- ja eteläosiin...
Lähes kolmannes on vähentänyt raitiovaunuilla matkustamista
HSL on julkistanut viime keväänä tekemänsä raitiovaunukyselyn tuloksia.
Kyselyn 11 000 vastaajasta 30 prosenttia sanoo vähentäneensä raitiovaunulla matkustamista verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan.
Raitiovaunulla matkustamista vähentäneistä...
Pasilanbaana rakennetaan useissa osissa
Uuden pyöräväylän Pasilanbaanan rakennustyöt ovat nyt alkaneet Ruskeasuon eteläosassa.
Pasilanbaanan katuosuuksien rakentaminen Tilkanvierrolla ja Ratsastiellä on alkanut lokakuun alussa.
Tässä urakassa valmistuu yhteensä 530 metriä uutta...









