Hälytysajoneuvojen kulku Kruununhakaan ja Katajanokalle hidastui huolestuttavasti

Liikennevaloetuusjärjestelmä on toteutettu reiteille Ludviginkatu-Erottajankatu-Mannerheimintie sekä Korkeavuorenkatu-Eteläesplanadi-Eteläranta. Kuva: Helsingin kaupunki

Erottajan pelastusasemalla on otettu käyttöön liikennevalojen etuusjärjestelyt hälytysajoneuvoille.

Katutyöt ja kävelykeskustaan liittyvät kokeilut ovat kaupungin mukaan hidastaneet Kruununhakaan ja Katajanokalle suuntautuvaa hälytysajoneuvoliikennettä.

Kruununhaassa ja Katajanokalla seurataan tarkennetusti pelastuslaitoksen toimintavalmiusaikoja, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.

Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä käsitys siitä, miten Helsingin keskustan työmaat ja kävelykeskustan laajentaminen vaikuttavat valmiusaikoihin.

Tarkennettu seuranta aloitettiin kesäkuussa 2023 samaan aikaan, kun Espan kävelykatukokeilut otettiin käyttöön. Seuranta jatkuu toistaiseksi, myös Espan kokeilun jälkeen. Tarkastelussa ovat Kallion ja Erottajan pelastusasemien kiireelliset tehtävät.

Tiedotteen mukaan seurannassa on jo havaittu, että Erottajan ja Kallion pelastusyksiköiden toimintavalmiusajat Kruununhakaan ja Katajanokalle ovat nousseet selvästi.

Erottajan pelastusyksikön kiireellisten tehtävien mediaaniaika oli 5:13 minuuttia vuosina 2017–2019. Vuoden 2023 mediaaniaika oli 5:57.

Kallion pelastusyksiköllä mediaaniaika oli 5:38 vuosina 2017–2019 ja vuonna 2023 mediaaniaika oli 6:53.

– Nousu on merkittävä ja suunta huolestuttava. Erottajan pelastusaseman osalta kävelykeskustan laajentamiseen liittyvillä kokeiluilla on ollut selvä vaikutus hälytysajoaikoihin, kertoo Helsingin pelastuskomentaja Jani Pitkänen tiedotteessa.

– Kallion pelastusasemalta erityisesti Sörnäisten rantatien alueen suuret työmaat ovat haasteellisia. Erityisen huolestuttavaa tämä kehityssuunta on nykyisessä tilanteessa, jossa samaan aikaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston antaman uhkasakon velvoittamana satsaamme toimintavalmiusaikojen parantamiseen eri puolella kaupunkia muun muassa rakentamalla uusia pelastusasemia ja lisäämällä henkilöstön määrää, Pitkänen jatkaa.

Kaupunkiympäristön toimiala ja pelastuslaitos kertovat ryhtyneensä toimiin tilanteen parantamiseksi.

Erottajan pelastusasemalla on otettu käyttöön liikennevalojen etuusjärjestelyt hälytysajoneuvoille.

Pelastusasemalle on tammikuussa asennettu painonapit, joilla etuus voidaan käynnistää valitulle reitille. Hälytykseen lähtevän yksikön henkilöstö tilaa valoetuuden pelastusasemalta ennen ajoon lähtöään.

Etuus käynnistyy noin 20 sekunnin kuluttua tilauksesta ja pitää valo-ohjauksen valitulla reitillä vihreänä ennalta säädetyn noin muutaman minuutin ajan.

Liikennevaloetuusjärjestelmä on toteutettu reiteille Ludviginkatu-Erottajankatu-Mannerheimintie sekä Korkeavuorenkatu-Eteläesplanadi-Eteläranta. Reiteistä pelastusasemalla aktivoidaan se, jonka suuntaan pelastustehtävä suuntautuu. Reitillä oleva muu liikenne ehtii tieltä pois ennen kuin hälytysajoneuvo saapuu asemalta kadulle. Järjestelmästä on tulossa pysyvä.

Lisäksi keskustassa tehdään järjestelyitä, jotta lastaavat tai pysäköidyt ajoneuvot eivät estä hälytysajoneuvojen etenemistä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.