Kalasataman–Pasilan raitiotien kaikki kiskot on asennettu

Linja 9 saanee ensi syksystä seuraa Länsi-Pasilan Pasilankadulle kun uusi linja 13 aloittaa liikennöinnin. Kuva: Jani Jakonen

Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen kaikki kiskot on asennettu paikoilleen.

– Kiskot ovat nyt kiinni maassa ja raiteet yhtenäiset Kalasataman Nihdistä Pasilaan asti. Jäljellä on enää viimeisteleviä töitä, kuten loppuhitsauksia ja laadun todentamista, kerrotaan hankkeen verkkosivulla.

Kiskojen viimeinen osuus asennettiin tammikuussa Nihtiin Finkensillan länsipäähän.

HSL on varautunut liikennöintisuunnitelmassaan siihen, että uuden raitiolinjan 13 liikennöinti Kalasataman–Pasilan raitiotiellä alkaa syksyllä 2024.

Uusi raitiolinja yhdistää Nihdin, Sompasaaren, Kalasataman, Hermanninrannan, Kyläsaaren, Itä-Pasilan, Pasilan aseman ja Länsi-Pasilan toisiinsa. Linja kulkee myös Vallilanlaakson läpi.

– Maanantaista lauantaihin linjan vuoroväli on 10 minuuttia ja sunnuntaisin 12 minuuttia. Liikennöintiajat tarkentuvat keväällä 2024, tiedottaa HSL.

Samalla kun raitiolinjan 13 liikenne alkaa, siirtyy bussilinjan 59 päätepysäkki Sompasaaresta Herttoniemeen.

Helsingin raitioliikenne palautuu tiheämmäksi

HSL:n hallituksen hyväksymä HSL:n liikennöintisuunnitelma 2024-2025 lupaa parannuksia Helsingin raitioliikenteeseen.

– Linjoilla 1, 2, 3, 4, 6, 7, 8, 9 ja 10 lauantain vuoroväli tihenee kello 12–18 kymmeneen minuuttiin nykyisen 12:n sijaan. Liikennöinnin tiheys on sama kuin ennen koronapandemiaa, tiedottaa HSL.

Lisäksi raitiolinjan 2 nykyinen poikkeusreitti Kampin metroaseman kautta jää pysyväksi.

– Linja 2 kulkee myös tulevaisuudessa Aleksanterinkadun ja Hankenin välisen osuuden Rautatieaseman ja Kampin metroaseman kautta, kertoo HSL.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.