Valtavan opiskelijatalon peruskivi muurattiin Pasilassa

Keski-Pasilaan on kohoamassa kolme Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin tornitaloa, joihin rakentuu koteja lähes 400 opiskelijalle.

Hoasin mukaan tämä opiskelijatalokohde tulee valmistuessaan olemaan pääkaupunkiseudun suurin.

Hoas Huipuksi kutsutun asuinkorttelin peruskivi muurattiin tammikuussa, ja ensimmäisten opiskelijoiden on määrä asettua taloksi vuoden 2026 aikana.

Hoas Huipun rakentamisessa on kuunneltu opiskelijoiden toiveita.

Suurin osa asunnoista on yksiöitä, ja asuntojen lisäksi korttelista tulee löytymään lukuisia yhteistiloja, kuten lukusali, monitoimitila, kuntosali ja saunatilat.

– Hoas Huippua voisi kutsua oikeaksi opiskelijoiden palvelutaloksi: saman katon alta löytyy sekä omaa rauhaa että hyödyllisiä yhteistiloja opiskeluun, illanviettoihin ja jopa liikkumiseen. Kivijalkaan on tulossa ravintoloitakin. Keskeisen sijainnin ansiosta muualta Suomesta tullut opiskelija voi koti-ikävän iskiessä hypätä näppärästi junaan, kertoo Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio tiedotteessa.

Opiskelija-asuntosäätiön uusi pääkonttori rakentuu osaksi Hoas Huippua, rakennuksen alimpiin kerroksiin. Samalla Hoas palaa juurilleen: kun sen toiminta lähti 55 vuotta sitten käyntiin, ensimmäinen toimisto oli Pasilassa Asemakadulla.

Hoas Huippu havainnekuvassa. Kuva: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.