Itis

Joka kymmenes nuori kärsii ongelmallisesta digipelaamisesta

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes joka kymmenes digipelejä pelaava nuori kärsii ongelmapelaamiseen liittyvistä oireista. Ongelmalliseen pelaamiskäyttäytymiseen liittyviä piirteitä ovat runsas pelaaminen, lisääntynyt alakuloisuus ja ahdistuneisuus,...

Linnanmäen Vekkula puretaan – uuden suunnitteluun voi vaikuttaa

Linnanmäen Huvipuisto on 67 vuoden ajan muokkautunut kävijä- ja laitemääriltään Suomen suurimmaksi ja suosituimmaksi huvipuistoksi. Yksi Linnanmäen suosituimmista laitteista on jo 60-luvulta palvellut Vekkula. Vuonna...

Osa Nobinan bussilinjoista jää ajamatta 21.9.

Valtaosa Nobinan bussilinjoista jää ajamatta torstaina 21.9. kuljettajien työnseisauksen takia. Hankaluuksia matkustamiseen on odetettavissa kaikkialla HSL-alueella, mutta etenkin Itä-Vantaalla, Itä-Helsingissä, Leppävaaran ympäristössä sekä Espoon keskusksessa. Nobina...

Tutkimus: Suuri osa suomalaisista ei pidä suomalaisia työyhteisöjä erilaisuutta hyväksyvinä

Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisilla työyhteisöillä on vielä paljon tekemistä erilaisuuden hyväksymisessä, sillä vain kolmasosa suomalaisista pitää suomalaisia työyhteisöjä pääsääntöisesti erilaisuutta hyväksyvinä. Tutkimuksesta...

Pyöräreitti Pohjoisbaana haluaa sujuvoittaa pyöräilyä

Helsinkiin rakennetaan pyöräliikenteen runkoväylien, baanojen verkkoa. Kun baanaverkko on valmis, Helsingissä on 130 kilometriä pikapyöräväyliä, jotka yhdistävät suurimmat asuin- ja työpaikka-alueet. Baanat suunnitellaan mahdollisimman...

Länsimetrolla on vielä tehtävää ennen liikenteen aloittamista

Länsimetro on asia, joka on lähes jokaisen huulilla. Viime viikolla suoritettiin ensimmäinen koeajo koko tulevan metrolinjan osuudella, jonka aikana ilmeni sen verran ongelmia, että...

Kolmannes venevahingoista sattuu veneilykauden ulkopuolella

Läheskään kaikki venevahingot eivät tapahdu vesillä, paljastavat vahinkotilastot. Syys–huhtikuun aikana sattuu jopa noin kolmannes kaikista venevahingoista. Tässä vinkit, miten pidät veneestäsi huolta myös veneilykauden...

Länsimetron koeajot jouduttiin keskeyttämään

HKL:n tänään torstaina ajama koeajo koko tulevan metrolinjan osuudella jatkuen Ruoholahdesta Tapiolaan ja Matinkylään on jouduttu keskeyttämään sähköjärjestelmän ylikuormittumisesta johtuvien sänhkönsyöttöongelmien vuoksi. Toiveena on saada...

Helsinki suunnittelee nopeusrajoitusten laskemista

Helsingin kaupunki suunnittelee nopeusrajoitusten laskemista. Muutoksen tavoitteena on vähentää liikenneonnettomuuksia ja parantaa kaupunkiympäristön viihtyisyyttä. Periaatteet nopeusrajoitusten määrittämiseksi ja esitys heti muutettavista nopeusrajoituksista valmistellaan syksyn aikana....

Viemärisaneeraus omakotitaloon viikossa rakenteita rikkomatta

Viemärisaneerauksen parissa toimiva SanFors Oy aloitti toimintansa vuonna 2011, kun omistajat Fredrik Sandström ja Tom Forssell huomasivat, että viemärisukituksia ei tehty juuri lainkaan omakotitaloihin. Miesten...