Tapiola-Westend

Osakuntatalo Urdsgjallar suojellaan Otaniemessä

Otaniemessä sijaitseva, ruotsinkielisen osakunnan Teknologföreningenin (TF) rakennus säilyy alkuperäisessä käytössä osakunnalla uudessa asemakaavan muutosehdotuksessa. Rakennuksen alkuperäinen osa eli Urdsgjallar-rakennus suojellaan kaavassa. Keittiölaajennus 1990-luvulta esitetään purettavaksi. Ympärille...

Heikintorin asemakaavoitus etenee Tapiolassa

Heikintorin asemakaavoitukselle on laadittu viitesuunnitelma, jonka lähtökohtana on kauppiastavaratalon peruskorjaus sen arvokkaita ominaispiirteitä kunnioittaen ja säilyttäen. Lisäksi pysäköintitalo Heikintorin länsipuolella on uudessakin suunnitelmassa tarkoitus purkaa,...

Otaniemen kappeliin suunnitellaan remonttia

Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 18. syyskuuta Otaniemen kappelin tarveselvityksen, jonka päätavoitteena on kappelirakennuksen peruskorjaus. Peruskorjaustarpeen laajuus selvitetään tutkimalla kohdetta muun muassa hankesuunnitteluvaiheessa tehtävillä kuntotutkimuksilla....

Otaniemen Marsio valmistui – tiedenäyttely avautui

Marsio on Aalto-yliopiston uusi kaikille avoin kohtaamispaikka, jonka tapahtumiin, ravintolaan, näyttelyihin ja avoimille luennoille jokainen on tervetullut. Syyskuussa avautunut uudisrakennus sijaitsee Otaniemen kampuksen ytimessä, metroaseman...

Tapiolaan nousee Hoasin uusi kerrostalo

Rakennusalan palveluyritys Fira on sopinut Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin kanssa opiskelija-asuntotalon rakentamisesta Tapiolaan. Kerrostalokohteen maanrakennustyö on jo aloitettu, ja rakennus valmistuu loppukesästä 2025. Maarinsolmun opiskelijatalo rakentuu...

Tapiolan kirkon peruskorjaus ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon 2024 saajaksi on viisi kohdetta: Hyytiälän metsäasema Juupajoella, Lamminrahkan koulukeskus Kangasalla, opistorakennus Lastu Järvenpäässä, Tammelan Stadion Tampereella sekä Tapiolan kirkon...

Espoossa järjestetään senioreille avoin Sykettä syksyyn -juhla

Espoon vanhusneuvosto järjestää senioreille perinteisen Sykettä syksyyn -juhlan sunnuntaina 6. lokakuuta 2024 Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. - Luvassa on iloinen iltapäivä täynnä mukavia...

Kehä I:n tunneliin yösulkuja Keilaniemessä

Kehä I:n Keilaniemen tunneli on suljettu yöaikaan 2.-6. syyskuuta huolto- ja kunnossapitotöitä varten. Sulku on kello 22-05. Viimeinen sulkuyö on varayö, joka selviää 5.9. aamuun mennessä. Sulun...

Espoon kaupunkitansseissa opetellaan useita tanssilajeja

Espoossa järjestetään tänä kesänä julkisia kaupunkitansseja Tapiolassa ja Leppävaarassa. Tsuumin järjestämissä kaupunkitansseissa on maksutonta paritanssiopetusta, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tapiolan kaupunkitanssit pidetään Espoon kulttuurikeskuksen Amfi-ulkoilmanäyttämöllä kello 19...

Westendistä löytynyt hylkeenpoikanen menehtyi

Korkeasaaren Villieläinsairaalassa oli tänä keväänä hoidettavana yhteensä neljä harmaahylkeen kuuttia. Ensimmäiset kolme kuuttia tuotiin Villieläinsairaalaan hoitoon Inkoosta maalis-huhtikuun vaihteessa. Poikasista kaksi oli harhautunut eroon emoistaan...