Espoon kaupunginhallitus hyväksyi joulukuussa Servinniemi-alueen asemakaavan muutoksen, maankäyttösopimuksen sekä alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen.
– Sopimukset on allekirjoitettu Suomen valtion, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, ja Espoon kaupungin välillä 10.12.2024, tiedotti Espoon kaupunki.
Kaavamuutosalue käsittää Otaniemen kampusalueen asuntoalueen, teekkarikylän.
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa täydennysrakentamista ja katuyhteydet alueelle. Samalla huomioidaan kaupungin mukaan alueen kulttuurihistorialliset arvot ja luonnonsuojelu.
Alueelle on nyt kaavoitettu kolme uutta asuntorakennusta opiskelija-asuntoja varten. Alueen koko on noin 30 hehtaaria ja se on pääosin valtion Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa.
Otaniemen teekkarikylä on rakennettu 1950-luvulta eteenpäin.
Punatiiliset rakennukset on sijoitettu hienovaraisesti maastoa myötäillen ja luontoa säilyttäen. Alueeseen kuuluu Otaniemen kappeli ja Kappelipuisto.
Alue rajautuu pohjoisesta Laajalahden Natura-alueeseen.
– Kaava-alueella on liito-oravia, liito-oravien kulkuyhteyksiä ja lepakoille tärkeitä metsäalueita. Servinniemen kärki koostuu nykyisellään yhdestä laajasta tontista ja katuyhteydet, Servin Maijan tie ja Servinkuja ovat tontin sisäisiä kulkuyhteyksiä. Alueen läpi kulkee Espoon rantaraitti, kerrottiin tiedotteessa.