Kalevalantie 5:n tontilla Tapiolassa aloitetaan purkutyö tammikuussa.
Tontilta puretaan pois Tapiolan Lämmön entinen kiinteistö. Purkutöiden arvioidaan kestävän maaliskuun 2025 loppuun asti.
JM Suomi Oy rakentaa purkutontille yhteensä noin 200 uutta asuntoa. Valtaosasta tulee omistusasuntoja yhteensä neljään rakennukseen. Omistusasunnot rakennetaan ympäristösertifikaatti Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti ja A-energialuokkaan.
Nykyisen kiinteistön purkutyön hoitaa Purkupiha Oy.
Töitä tehdään tontilla arkisin kello 07-20, mutta meluavat työt lopetetaan kello 18.
– Purkutyömaa ei aiheuta alueelle erityisiä liikennejärjestelyitä. Töiden edetessä helmikuun aikana joudumme kuitenkin turvallisuussyistä poistamaan Metsänpojantien kevyen liikenteen väylän käytöstä joksikin aikaa. Tavoitteenamme on tietysti aiheuttaa niin vähän häiriötä kuin mahdollista, JM Suomen projektipäällikkö Emma Suokas kertoo.
JM Suomen mukaan Kalevalantien tämänhetkiset poikkeavat liikennejärjestelyt johtuvat HSY:n meneillään olevasta runkoputkityöstä.