
Hyviä uutisia helsinkiläisille veronmaksajille. Humallahden sillan rakentamisesta on luovuttu. Kyse oli suunnitelmasta rakentaa kävely- ja pyöräilysilta meren päälle Humallahdenkallioiden kylkeen. Silta kuuluisi osaksi Munkkiniemenbaanaa, jonka tarkoituksena on helpottaa pyöräilyä Länsi-Helsingin alueella.
Suunnitelma herätti heti kättelyssä valtaisaa vastustusta, mutta vasemmistopuolueet ajoivat hanketta vastustuksesta huolimatta. Kaksi vuotta sitten kaupunkiympäristölautakunnassa kokoomus esitti siltasuunnitelmasta luopumista, mutta tuolloin enemmistö puolueista halusi jatkaa suunnittelua.
Nyt marraskuun alussa julkaistun kaupungin virallisen tiedotteen mukaan Humallahden siltasuunnitelmasta on lopullisesti luovuttu. Luopumisen syyksi ilmoitettiin valtioneuvoston kanslian esittämät turvallisuushuolet. Toteutuessaan silta olisi mennyt pääministerin virka-asunnon Kesärannan läheisyydestä. Turvallisuusriskien tarkempaa sisältöä ei tiedotteessa avattu.
Pidän Humallahden sillasta luopumista täysin oikeana ratkaisuna. Jo yksistään sen takia, että 7 miljoonaa euroa maksavan pyöräilysillan rakentaminen yhden ylämäen (ja toiseen suuntaan alamäen) takia ei ole järkevää verovarojen käyttämistä. Väistämättä tuntuu, että eräänlainen vauhtisokeus on päässyt iskemään osaan virkamiehistä ja päättäjistä. Talouden realiteetit ja luontoarvot tulisi huomioida päätöksenteossa myös silloin, kun kyse on pyöräilyn edistämisestä.
Helsinki velkaantuu vauhdilla. Ensi vuonna Helsingin ennustetaan ottavan 400 miljoonaa euroa velkaa. Se on valtavan paljon rahaa ja sen maksajiksi joutuvat tulevat sukupolvet. Ei voi olla niin, että nykyisen löperön taloudenpidon lasku kuitataan lapsillamme. Meidän nykyisten päättäjien on kannettava enemmän vastuuta taloutemme tasapainottamisesta. Humallahden siltasuunnitelman kaatuminen osoittaa, että kaupungillamme on vielä toivoa.
Otto Meri
kaupunginvaltuutettu (kok), yrittäjä,
oikeustieteen tohtori
