Tätä kirjoittaessani MM-kultaa voittaneiden Leijonien kansanjuhla Töölössä on juuri päättynyt. Viimeiset 24 tuntia ovat olleet poikkeukselliset. Maailmanmestaruuden jälkeen suomalaiset ympäri maata lähtivät sankoin joukoin toreille. Helsingissä tämä tarkoitti siirtymistä Kauppatorille. Torilla kaikki olivat kuin yhtä suurta perhettä: ikään, sukupuoleen tai poliittisiin näkökantoihin katsomatta.
Yhteisöllisyys pitää organisaatiot kasassa. Mikään yhteisö ei pysy pystyssä ilman tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Perheissä tämä yhteisöllisyys syntyy verisiteellä. Työpaikoilla yhteisestä päämäärästä. Valtiota pitää yhdessä kieli, kulttuuri ja keskeiset valtioelimet kuten presidentti ja parlamentti. Mutta mikä on kuntia ja kaupunkeja yhdessä pitävä voima?
Pienissä kunnissa on mahdollista lähestyä tilannetta, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Eivät tietenkään kaikkia, mutta sukupolvien aikana rakentuu sukulaisuussuhteita ja ystävyyksiä, jotka siirtyvät sukupolvelta seuraavalle. Isoimmissa kaupungeissa on jopa harvinaista tuntea oman rappunsa muita asukkaita. Mikä meidät siis pitää kasassa?
Helsingin tapauksessa yhteisöllisyys rakentuu paikallisesti. Kaupunki on niin iso, että suurin osa meistä samaistuu omaa asuinalueeseensa, naapurustoonsa tai kaupunginosaansa. Ja se juuri on Helsingin vahvuus. Erilaiset ja omaleimaiset kaupunginosat. Niiden lisäksi kaupungin pitkä historia ja valtakunnallisesti merkittävät nähtävyydet tekevät Helsingistä juuri Helsingin.
Yksinäisyys on kuitenkin yhä useamman elämässä läsnä muodossa tai toisessa. Yksinasuvien määrä Helsingissä on monien muiden kaupunkien tapaan suuri. Osa on tahtomattaan yksinäisiä. Silloin ei synny myöskään ”me-henkeä”. Siksi kannustankin meitä kaikkia soittamaan yksin elävälle sukulaisellemme tai kysymään yksinelävältä naapurilta, että miten hänellä menee. Vain siten voimme pitää huolta Helsingin hengestä.
Otto Meri
kaupunginvaltuutettu (kok), yrittäjä,
oikeustieteen tohtori
