Espoon kaupungin päätös laajentaa maksullista kadunvarsipysäköintiä on herättänyt voimakasta arvostelua. Eikä ihme. Aiemmin maksuttomilla katuosuuksilla pysäköinti on muuttunut maksulliseksi, ja monelle asukkaalle oman auton säilyttäminen kotikadulla voi nyt maksaa huomattavia summia.
Kaupungin perustelut ovat sinänsä ymmärrettäviä. Pysäköinnin hinnoittelulla voidaan ohjata autoilua, parantaa pysäköintipaikkojen saatavuutta ja vähentää katujen ruuhkautumista. Kaupunkitila on rajallinen luonnonvara, eikä sen käyttäminen yksityisautojen säilyttämiseen ole kaupungille ilmaista.
Mutta Espoon tapauksessa herää kysymys, oliko uudistuksen ensisijainen tarkoitus sittenkin jokin muu kuin liikenteen sujuvoittaminen.
Kaupunki nimittäin asetti pysäköintimaksuille varsin kunnianhimoisen taloudellisen tavoitteen. Vuodesta 2027 lähtien niiden odotetaan tuovan kaupungin kassaan noin 5,4 miljoonaa euroa lisää vuosittain. Kyse ei siis ole mistään vähäisestä summasta.
Kun pysäköintimaksuista tulee merkittävä osa kaupungin talouden tasapainottamista, niiden luonne muuttuu ainakin kaupunkilaisten näkökulmasta. Liikenteen ohjaamisen sijaan maksut alkavat muistuttaa veroluonteista tulonhankintaa, vaikka juridisesti kyse on tietenkin aivan muusta kuin verotuksesta.
Tämä ero on tärkeä. Kaupungilla on oikeus periä maksuja pysäköinnistä, mutta maksujen tarkoituksenmukaisuutta on voitava arvioida myös siitä näkökulmasta, miten ne vaikuttavat asukkaiden jokapäiväiseen elämään.
Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu alueilla, joilla asukkailla ei ole käytettävissään omaa pysäköintipaikkaa. Auto ei kaikille ole ylellisyyttä tai vapaaehtoinen mukavuustekijä. Monelle se on välttämätön työmatkojen, lasten kuljettamisen tai muiden arkisten asioiden hoitamisessa.
Kaupunki voi toki kannustaa joukkoliikenteen käyttöön, mutta kaikille se ei ole realistinen vaihtoehto. Yhdenmukainen pysäköintipolitiikka ei välttämättä kohtele yhdenvertaisesti ihmisiä, joiden elämäntilanteet ja liikkumistarpeet ovat hyvin erilaisia.
Uudistuksen toteutuksessa on ilmennyt myös suorastaan nurinkurisia seurauksia.
Yle kertoi 18. marraskuuta julkaistussa uutisessaan, kuinka monet Espoon uudet maksulliset kadunvarsipaikat seisovat lähes tyhjillään. Autoilijat ovat etsineet vaihtoehtoisia pysäköintipaikkoja, ja osa autoista on päätynyt jopa luvattomille alueille. Myös kaupungin päättäjät ovat myöntäneet uudistuksessa tehdyt virheet.
Tilanne on erikoinen. Kaupunki on rakentanut järjestelmän, jonka pitäisi tuottaa lisää tuloja, mutta jonka seurauksena maksullisten pysäköintipaikkojen käyttö on paikoin vähentynyt huomattavasti.
Jos tavoitteena oli saada pysäköintipaikat tehokkaampaan käyttöön, tyhjät kadunvarret eivät välttämättä kerro onnistumisesta. Jos taas tavoitteena oli kerätä rahaa, vähäinen käyttö tekee myös taloudellisesta onnistumisesta epävarmaa.
Kaupunki on jo joutunut alentamaan maksuja väliaikaisesti ja valmistelee asukaspysäköintijärjestelmää. Nämä ovat oikeansuuntaisia korjausliikkeitä, mutta samalla ne herättävät kysymyksen, miksi asukkaiden tarpeita ei selvitetty ja huomioitu riittävästi ennen uudistuksen toteuttamista.
Espoon kaltaisessa kasvavassa kaupungissa pysäköinnin sääntelyä tarvitaan. Maksullisuudellekin on paikkansa erityisesti vilkkaissa keskuksissa, joissa pysäköintitilasta on todellista pulaa.
Mutta maksujen pitäisi perustua ensisijaisesti liikenteellisiin tarpeisiin, ei kaupungin talousarvioon kirjattuun tulotavoitteeseen.
Kaupungin tehtävä ei ole maksimoida pysäköintitulojaan vaan järjestää asukkailleen mahdollisimman toimiva ja oikeudenmukainen elinympäristö.
Espoon pysäköintiuudistus tarjoaa tästä tärkeän opetuksen. Kun talouden tasapainottaminen alkaa ohjata liian voimakkaasti arkisia palveluita koskevia päätöksiä, vaarana on, että kaupunkilaisesta tulee palveluiden käyttäjän sijaan ennen kaikkea maksaja.
Ja silloin on syytä kysyä, kenen tarpeita varten kaupunkia oikeastaan kehitetään.

