Lelumuseo ja Kellomuseo saavat uudet tilat Tapiolaan

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo ovat saamassa uudet tilat Tapiolaan rakennettavaan uuteen Kiinteistö Oy Kulttuuriloistoon.

Museot avaavat nykyisen Näyttelykeskus WeeGeen läheisyyteen valmistuvissa uusissa tiloissa keväällä 2022. Rakennushanke on suunnitteluvaiheessa tunnettu myös nimellä Kulttuurimajakka.
Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo ovat toimineet vuodesta 2006 lähtien osana Näyttelykeskus WeeGeen museokokonaisuutta Tapiolassa.

– Museoiden tarve uudistaa näyttelyitää on osoittautunut tilanpuutteen vuoksi haastavaksi WeeGeen sisällä. Tarve lisätilalle on ollut ilmeinen, ja Espoon kaupunki sekä museot ovat hakeneet yhdessä ratkaisua tilaongelmaan, museot tiedottivat huhtikuussa 2021.

Uudet tilat WeeGeen välittömässä läheisyydessä mahdollistavat jatkossakin muun muassa näyttely- ja tapahtumayhteistyön alueen kulttuuritoimijoiden välillä.

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä tuo uusiin näyttelytiloihin kokonaan uudistetun museon, leikin ja lelun ihmemaan. Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt museolle merkittävän Museovisio-apurahan.

– Uuden Lelumuseon tavoitteena on puolustaa kaikenikäisten leikkiä, välittää runsaasti ja monin tavoin tietoa eri aikojen lapsuudesta sekä tarjota kävijöilleen kokonaisvaltaisia ja hyvin saavutettvia elämyksiä, kerrottiin tiedotteessa.

WeeGeen toimintaympäristö on tarjonnut Lelumuseolle ihanteellisen kotipaikan. Pihapiiriin tuleva, uudistuva museo haluaa kunnioittaa kokoelmanäyttelyn toteutuksessa Tapiolan arvokasta kulttuurimaisemaa.

Myös Suomen Kellomuseo uudistuu muuton myötä. Kello- ja korualaa tarkastellaan perusnäyttelyn sijasta kokoelmanäyttelyllä ja vaihtuvilla erikoisnäyttelyillä. Lisäksi museokokoelmaa elävöitetään työnäytöksin ja antamalla asiakkaille mahdollisuuden kokeilla työvälineitä.