Moderni kohtaa klassisen Sirkus Finlandiassa

Nuoret suomalaistaiteilijat valtaavat teltan tähtikupolin

Sirkus Finlandian saapuminen pääkaupunkiseudulle on jokavuotinen varma syksyn merkki. Järjestyksessään jo 42. kiertue on alkanut maailman suurimman suomalaisen sirkuksen kotipaikkakunnalta Karjaalta huhtikuun 7. päivänä. Melkein seitsemän kuukauden kiertue päättyy nyt noin 10.000 ajokilometrin ja lähes 250 näytöksen jälkeen Helsingin Kaisaniemen kentälle, jossa sirkus esiintyy kuukauden ajan 28.9.-28.10. Tämän vuotisen kiertueen pohjoisin kiertuepaikkakunta oli Ivalo.

Ohjelma uudistetaan vuosittain ja tarjolla on taas paljon uutta nähtävää. Sirkus Finlandian edustamaan perinteiseen sirkukseen kuuluvat klovnit, jongleerausesitykset, eläinnumerot ja akrobaatit. Maneesilla nähdään tänä vuonna iso joukko taiteilijoita. Mukana on peräti 15 suomalaista nuorta sirkustaiteilijaa, jotka ovat valmistuneet koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistilinjalta. Yhteinen ryhmänumero on nimeltään korealainen kehto.

–Olemme ainoa sirkus Suomessa, joka tarjoaa töitä nuorille kotimaisille taiteilijoille. On tärkeää, että he saavat kokemusta, ja tämä voi olla heille myös ponnahduslauta kansainvälisiin sirkuksiin. On ajateltava myös sirkuksen tulevaisuutta, sirkustirehtööri Calle Jernström Junior sanoo. Tänä vuonna tarjolla on ennennäkemättömiä numeroita, joissa moderni sirkus kohtaa klassisen.
–Suomessa nähdään ensimmäisen kerran korkean vaijerin pyramidi seitsenhenkisen kolumbialaisryhmän toimesta. Ignatovan sisarukset esittävät puolestaan klassisen balettinumeron hevosen selässä, tämän numeron historia juontaa 250 vuoden päähän ja aivan perinteisen sirkuksen alkuaikoihin, Calle Junior kertoo. Kiehtovista uutuuksista mainittakoon Suomessa kehitetyllä Arilyn-mobiilisovelluksella toimiva sähköinen ohjelmalehtinen, joka avaa aivan uusia näkymiä sirkusmaailmaan.

Esiintyjäkaartissa on tänä vuonna suomalaisten ja kolumbialaisten lisäksi bulgarialaisia ja englantilaisia taiteilijoita. Calle Juniorin koostamasta ja ohjaamasta ohjelmasta vastaavat Ada Forsberg, Victor Huusko, Maria & Sofia Ignatova, maailmallakin tunnettu mestaritaikuri Marko & Vanessa Karvo, klovni Michelle Musser, Minna Pulsa, Armas Lintusaari, Ilkka Kemppinen, Pihla Ojala, Anselmi Kaisanlahti, Butter Brothers, Ester Viljanen, Linnea Purontaus, Orfeao Llewellyn, Veronica Dolhain, Oskari Jauhiainen, Suvi Piiroinen ja akrobaattiryhmä The Robles. Ohjelman juontaa mm. klovnina ja vatsastapuhujana tuttu Sebastian (Seppo Tauriainen).

Sirkus Finlandian 40-vuotista taivalta juhlistettiin vuonna 2016. Carl-Gustaf Jernström ja Leena Jurvakainen perustivat sirkuksen vuonna 1976. Calle Junior on toiminut sirkustirehtöörinä vuodesta 2011, jolloin perheyrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos. Kaikki perheen jäsenet ovat olleet tai ovat edelleen Sirkus Finlandian palveluksessa eri tehtävissä. Leena ja Kalle ovat eläkkeellä, mutta he kiertävät edelleen sirkuskaravaanin mukana ja kaitsevat lapsenlapsia.

Suomen maanteillä keväästä syksyyn kulkevassa sinipunakeltaisessa sirkuskaravaanissa on useita kymmeniä kuorma-autoja, asuntovaunuja ja -autoja. Mukana on lähes parikymmentä kansallisuutta. Sirkus Finlandia työllistää ympärivuotisesti kymmenkunta ihmistä, kiertuekuukausina määrä nousee noin sataan. Nelikerroksisen talon korkuisen sirkusteltan suojiin mahtuu kerrallaan 1.200 katsojaa, vuotuinen yleisömäärä on 220.000-230.000. Lapset (3-12 v.) ja eläkeläiset pääsevät nauttimaan sirkustaiteesta edullisemmilla lipuilla, alle kolmevuotiaat lapset pääsevät sylissä ilmaiseksi. Tänäkin vuonna elävää big band-musiikkia ja näyttäviä valotehosteita tarjoavan näytöksen kesto on noin kaksi tuntia väliaika mukaan lukien. Näytöksiin voi ostaa lippuja ennakkoon Ticketmasterista tai sirkuksen kassalta kiertuepaikkakunnilla.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.