Vantaan vankilaan mittava lisärakennus

Vantaan vankilan lisärakennus helpottaa Etelä-Suomen alueella vankiloiden yliasutusta. Alueen vankiloissa on ollut viime vuosien aikana yliasutusta.

-Olemme todella tyytyväisiä hallituksen merkittävästä panoksesta Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytysten turvaamiseen ja vankilaturvallisuuden parantamiseen. Valtioneuvoston päätös on otettu Rikosseuraamuslaitoksessa todella tyytyväisenä vastaan, pääjohtaja Arto Kujala sanoo.

Rikosseuraamuslaitokselle myönnettiin Vantaan vankilan lisärakennuksen kustannuksiin ja henkilöstön lisäyksiin noin 13 miljoonaa euroa vuosien 2021-2024 kehyspäätöksessä. Lisärakennus valmistuu vuonna 2024. Kehyspäätös Vantaan vankilan lisärakennuksesta mahdollistaa vankilan henkilöstömäärän turvaamisen ja jopa nostamisen.

Vantaan vankilan yhteyteen rakennettava 160-paikkainen lisärakennus mahdollistaa eriasteiset osastot, vankien toiminnalliset tarpeet sekä vuorovaikutuksellisen työskentelytavan. Vantaan vankilan lisärakennukseen tulee 19 paikkaa naistutkintavangeille. Tällä hetkellä Etelä-Suomen rikosseuraamusalueella ei ole yhtään naisvankipaikkaa. Henkilöstön tarve lisärakennuksessa on 80 henkilötyövuotta.

Tutkintavankien määrä nousee Etelä-Suomen alueella väestökehityksen vuoksi sekä lainsäädännöllisistä syistä. 1.1.2019 voimaan tullut tutkintavankeus- ja pakkokeinolainsäädännön uudistus lyhensi tutkintavankeusaikaa poliisin säilytystiloissa 4 viikosta 7 vuorokauteen ja säilyttämisen edellytyksiä tiukennettiin.

Tavoitteena on siirtää tutkintavangit suoraan vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen poliisilta Rikosseuraamuslaitokselle. Tutkintavankien siirto Rikosseuraamuslaitokselle edellyttää tutkintavankitilojen lisäämistä. Vantaan vankilan lisärakennus tulee tähän tarpeeseen. Uudistiloissa voidaan huolehtia siitä, että tutkintavangeille määrätyt yhteydenpitorajoitukset toteutuvat. Rakennettavat erilliset kuulustelutilat mahdollistavat kuulustelujen ja pakkokeinoistuntojen järjestämisen vankilassa videon välityksellä.

Vantaan vankilan lisärakennuksen arvioitu hinta on 52,6 miljoonaa euroa.

Kunnossa oleva turvatekniikka on edellytys henkilöstön ja vankien turvallisuudelle

Vankiloiden turvatekniikan uudistamiseen myönnettiin 3,2 miljoonaa euroa vuodelle 2021 ja 2,9 miljoonaa euroa vuodelle 2022. Turvatekniikan uudistaminen on välttämätön panostus vankilaturvallisuuteen. Suurin osa vankiloiden valvontatekniikasta on keskimäärin vanhentunutta.

Kunnossa oleva turva- ja valvontatekniikka on edellytyksenä henkilöstön ja vankien turvallisuuden varmistamiselle.

Vuodelle 2024 Rikosseuraamuslaitoksen määrärahoja lisätään kahdella miljoonalla eurolla, jolla turvataan osaltaan koko rikosprosessin toimivuus.

 

Vantaan vankilan lisärakennus sai rahoituksen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.