Vantaan luontokohteiden kehittämiseen avustusta valtiolta

Kuvituskuva

Vantaan kaupunki saa valtiolta avustusta Kuusijärven alueen, Keimolan Isosuon ja Korson Ankkapuiston kehittämiseen yhteensä 450 000 euroa.

Vantaa oli mukana valtion avustushaussa, jossa Uudenmaan ELY-keskus myönsi kunnille kaikkiaan 9,6 miljoonaa euroa lähivirkistysalueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen.

– Avustettavat hankkeet tekevät lähiluontokohteista helpommin saavutettavia ja turvaavat ympäröivää luontoa kulutukselta, tiedotti Vantaan kaupunki.

Valtionapua saaneet hankkeet toteutetaan vuoden 2021 aikana. Avustus kattaa enimmillään puolet kohteiden kunnostuksesta, loppuosan Vantaan kaupunki kustantaa itse.

Korson suuralueen suurinta rakennettua puistoaluetta, Ankkapuistoa, on kunnostettu vaiheittain vuodesta 2016 alkaen. Valtion tuella suurhanke saadaan päätökseen. Ankkapuistoa ja sen reitistöä viimeistellään ja pysäköinti järjestellään selkeämmäksi. Myös kuntoilupiste ja petankkikenttä toteutaan. Ankkapuiston lampia ja Rekolanojaa kunnostetaan taimenten nousun kannalta sopivammaksi.

Keimolan Isosuo on Hämeenlinnanväylän moottoritien läheisyydessä sijaitseva, noin 40-hehtaarinen keidassuokokonaisuus, jonka lähistöllä ovat Keimolanmäen ja Kivistön asuinalueet. Valtion avustuksen myötä Natura 2000 -verkostoon kuuluvalle luonnonsuojelualueelle toteutetaan muun muassa esteetön pitkospuureitti.

– Kaunis ja arvokas suomaisema aukeaa jatkossa entistä useammalle ja samalla kulutusta ohjataan pois herkemmiltä alueilta.

Itä-Vantaan Kuusijärvellä valtionavustuksen turvin tehdään uusia kävelyreittejä, pulkkamäki valaistuksineen, lumetusjärjestelmä sekä grilli- ja nuotiopaikka järven rantaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.