Länsi-Vantaalle on valmistunut uusi luontopolku

Kuvituskuva

Vehkalanmäelle, lähelle Petikon ulkoilualuetta, on valmistunut 1,2 kilometriä pitkä luontopolku.

Polun avajaisia juhlistetaan torstaina 15.8.

Uusi viitoitettu luontopolku kulkee niitty-ympäristössä, ja polkuun kuuluu ylämäkeä, alamäkeä ja tasaista maastoa.

Luontopolulle johtaa noin 150 metrin mittainen yhdyspolku Vehkalanniityntieltä. Luontopolku kulkee ympyrälenkin Vehkalanmäellä ja päättyy takaisin yhdyspolun päähän.

– Polun alkupisteeseen tulee infotaulu, jossa kerrotaan Vehkalanmäen luonnosta ja siellä tehdyistä luonnonhoitotöistä sekä annetaan ohjeita luonnossa liikkumiseen. Lisäksi polun varrelle sijoitetaan kolme muuta opastaulua, joissa kerrotaan tarkemmin alueen luonnonhoitotöistä, lahopuun merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle ja Vehkalanmäellä viihtyvistä kasvi- ja perhoslajeista, tiedottaa Vantaan kaupunki.

Roska-astioita asennetaan sekä polun alkuun että reitin varrelle. Lisäksi polun varrella hiekkakedon reunalla on kelopölli, jonka päälle voi istahtaa seurailemaan niittyluontoa.

Torstaina 15.8. kello 14–15 järjestetään kaikille avoimet avajaiset paikan päällä luontopolun lähtöpaikalla. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen pitää avajaispuheen, ja tarjolla on pullakahvit.

Tämän jälkeen vuorossa on itsenäinen tutustuminen uuteen luontopolkuun omaan tahtiin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.