Maksuttomuus nosti Vantaan kaupunkipyörien suosiota

Kaupunkipyöräasema Rekolassa vuonna 2021. Kuva: Arja Wallenius / Vantaan kaupunginmuseo

Kaupunkipyörien käyttömäärät ovat nousseet Vantaalla selvästi edellisvuodesta. Vantaan kaupunki kertoi kesäkuun 2024 lopussa, että siihen mennessä matkoja oli tehty noin 18 000.

Vantaalla on käytössä 1000 kaupunkipyörää ja 121 asemaa Tikkurilassa, Myyrmäessä, Aviapoliksessa, Koivukylässä ja Kivistössä.

Pyörät ovat olleet käytössä vuodesta 2019 lähtien. Tänä vuonna pyörien käyttö on poikkeuksellisesti maksutonta, Vantaan 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

– Maksuttomuus on näkynyt pyörien käyttäjämäärissä. Jo kauden kahden ensimmäisen kuukauden eli huhti-toukokuun aikana kaupunkipyörillä tehtiin noin 14 500 matkaa, mikä on enemmän kuin koko vuoden 2023 kautena yhteensä. Kausi jatkuu lokakuun loppuun saakka, kerrottiin tiedotteessa.

Juhlavuoden kausilipulla voi pyöräillä maksutta koko lokakuun loppuun kestävän kauden ajan. Yhtäjaksoisesti voi pyöräillä maksutta enintään kahden tunnin ajan, mahdollisesta lisäajasta maksu on euron tunnilta.

Enimmillään pyörää voi käyttää viisi tuntia kerrallaan. Samanakin päivänä voi kuitenkin pyöräillä maksutta useamman erillisen enintään kahden tunnin matkan. Käytön jälkeen pyörä on palautettava asemalle, minkä jälkeen voi aloittaa halutessaan uuden kahden tunnin matkan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.