Kirjoita kirja, opit tietämään asioita.
– Emme ole kirjoittaneet kirjoja siksi, että tiedämme asiat. Kirjoitamme, koska haluamme tietää, sanoi John Simon kirjailijaillassa Lumossa.
Hän ja Vaula Norrena olivat Lumon kirjailijavieraita 26.9.2024.
He kertoivat, miten olivat tutustuneet maahanmuuttajalapsiin. Nuorten kanssa työskentely oli johdattanut lasten tarinoiden avulla kummankin kirjailijan tutustumaan lasten tarinoiden taustatekijöihin.
John Simon oli tutustunut Bashariin toimiessaan vapaaehtoisena yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukijoukossa Kivistössä.
Bashar oli saapunut Turkin ja Kreikan jälkeen Suomeen 16-vuotiaana.
Hän oli yksi 3024 lapsesta, jotka 2015 saapuivat Suomeen ilman huoltajaa. Pakolaisten kokonaismäärästä heitä oli 9,3 prosenttia.
Vähitellen kahden maahanmuuttajan, 75-vuotiaan amerikkalaisen miehen ja teini-ikäisen Damaskoksesta paenneen pojan välille syntyi luottamuksellinen suhde.
He tekivät kävelylenkkejä yhdessä. Vuosina 2020-2022 he äänittivät kävelyjen aikaisia keskustelujaan. Monista asioista Bashar ei ollut aikaisemmin puhunut kenellekään. Hän kertoi tarinaansa lisätäkseen myötätuntoa konfliktialueilta saapuvia nuoria turvapaikanhakijoita ja kotimaansa Syyrian sorrettua kansaa kohtaan.
Vaula Norrena tutustui kiinalaiseen Jenniin valtuustotyönsä yhteydessä.
Jennin kanssa Norrena paneutui lasten asemaan Kiinassa ja siihen, mitä 1979 alkanut yhden lapsen politiikka merkitsi ”liikalapselle”, kiintiön jälkeen syntyneelle.
Jenni oli ollut kaksinkertainen onnettomuus perheelleen: oli toinen lapsi. Lisäksi hän oli tyttö. Perheen pitää Kiinassa maksaa liikalapsesta kohtuuttomat sakot. Perhe lähti ulkomaille sakkorahoja tienaamaan. Suomeen tultua 5-vuotiaan Jennin tilanne ei perheen piirissä kohentunut.
Minkään tahon puuttumatta asiaan hän sai raataa lapsena aikuisten töitä, toimia tulkkina ja osallistua työhön perheen ravintolassa. Kolmetoistavuotiaana Jennillä oli mitta täynnä ja hän otti elämälleen uuden suunnan. Kirjan tekeminen merkitsee hänelle lapsuuden painolastista vapautumista.
Lumossa esitellyt kirjat ovat Vaula Norrena: Littana – Kielletyn lapsen tarina (Teos 2023) ja John Simon: Pako revitystä maasta. Syyrialaispojan matka kohti rauhaa. Suomentanut Jaakko Kankaanpää (Teos 2024).
Sirkku Kivistö
Korso, Metsola