John Simon on vuoden 2016 Kulttuuriseppä

Vantaan monikulttuurisessa itsenäisyyspäivänjuhlassa Tikkurilan lukiolla jaettiin jo kymmenennen kerran Kulttuuriseppä -palkinto, tunnustus aktiivisesta työstä kansainvälisyyden hyväksi. Tänä vuonna palkinnon sai amerikkalaissyntyinen, myyrmäkeläinen kaupunginosa-aktiivi John Simon.

John Simon on Kivistössä toimivan yhteistyöverkosto MarjaVerkko ry:n perustaja. Hänellä on ollut ratkaiseva rooli nopeasti kasvavan kaupunginosan Kivistön asukasaktiivisuuden, yhteisöllisen elämäntavan ja monimuotoisen vuoropuhelun edistäjänä. Simon on laittanut oman persoonansa, vaikutusvaltansa, kontaktinsa ja sinnikkyytensä peliin lisätäkseen vuorovaikutusta alueen asukkaiden välillä yhteenkuuluvuuden parantamiseksi.

Aikoinaan New Yorkissa nuorisotyötä tehneellä John Simonilla on ollut merkittävä rooli siinä, että myös Kivistössä asuvat, yksin Suomeen tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat ovat päässeet osaksi asuinalueensa yhteisöä, mm. MarjaVerkon käynnistämän kummiperhetoiminnan avulla. Viimeiseksi hän on ollut starttaamassa jalkapallotoimintaa näille nuorille yhteistyössä Vantaan Jalkapalloseuran, Keimolan Kaiun ja Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden kanssa. Eläkkeellä oleva Simon teki työuransa hissiyhtiö Koneen viestinnässä ja toimi pitkään myös koripalloseura Pussihukkien puheenjohtajana.

Tänä vuonna Kulttuuriseppä-palkinnon saajiksi tuli erityisen paljon hyviä ehdotuksia. Vuosi 2016 on ollut monella tapaa erityinen, kun Vantaallekin saapui ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita. Tästä syystä tänä vuonna haluttiin antaa tunnustus henkilölle, joka ei jäänyt neuvottomaksi, vaan ryhtyi heti toimimaan inhimillisyyden puolesta.

Kulttuuriseppä-tunnustusta on jaettu vuodesta 2007 lähtien.
Palkinnon ovat aiemmin saaneet:
2015 Mona Abdelgadir ja Gazale Giray Öngörür
2014 Vantaan Nicehearts
2013 Harun Osmani
2012 Said Hassan
2011 Ritva Etelämäki
2010 Jarmo Ahvenainen
2009 Burhan Hamdon
2008 Eila Järvinen
2007 Osman Hassan

Kulttuuriseppä-palkinto on Vantaan kaupungin tunnustus aktiivisesta työstä monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden hyväksi. Tunnustus voidaan myöntää vantaalaiselle henkilölle, joka on edistänyt omalla työllään, teoillaan ja asenteellaan kulttuurien välistä ymmärrystä ja vuorovaikutusta. Kulttuuriseppä voi olla myös yhdistys tai järjestö, jonka toiminta on merkittävää ja monikulttuurista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.