Espoon ensimmäisen raitiovaunulinjan avajaiset vetivät paljon väkeä lauantaina 21. lokakuuta.
Raide-Jokerin eli pikaraitiolinjan 15 vaunut olivat täpötäynnä kaikenikäisiä matkustajia: lapsiperheitä, nuorisoa, opiskelijoita ja eläkeläisiä.
Avajaisten suosio herätti kommentointia muun muassa Facebookin kaupunginosaryhmissä.
– Ainakin täällä Leppävaarassa ratikka oli aivan ääriään myöten täynnä, paljon kiinnostuneita ekana päivänä, kirjoitettiin Leppävaara-ryhmässä.
Poimintoja Facebook-postauksista:
– Vähän samaa sarjaa kuin kaupan avajaiset, varsinkin, jos jaetaan niitä ämpäreitä.
– Sillit purkissa.
– Olin kuitenkin reipas ja jaksoin koko matkan seistä.
– Onneksi bussissa 550 oli tilaa.
Ennen pikaraitioliikenteen käynnistymistä uusi yhteys avattiin Otaniemessä juhlallisin menoin.
Uusi pikaraitiotie vihittiin virallisesti käyttöön nauhanleikkuulla, jossa olivat mukana pääministeri Petteri Orpo, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen, HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki ja Kaupunkiliikenne Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakavuori.
Ensimmäistä lähtöä oli saattelemassa matkaan muun muassa teekkariorkesteri Retuperän WBK ja runsas joukko kiinnostunutta yleisöä. Sisällä ensimmäisen pikaratikan kyydissä tunnelma oli kaupungin mukaan riehakas ja tiivis.
Avajaisten alla Raide-Jokeri valittiin Vuoden Projektiksi. Palkinnon jakoi 10. lokakuuta Projektiammattilaiset ry, joka korostaa projektiosaamisen merkitystä rakennusprojektien onnistumisessa.