Espoon hiippakunnan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.
Juhlan kunniaksi Espoon hiippakunnan tuomiokapituli lahjoittaa hiippakunnan jokaiseen seurakuntaan perheomenapuun taimen. Puun istuttaminen symboloi toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Hangosta Mäntsälään ulottuvan hiippakunnan seurakuntiin istutetaan yhteensä kaksikymmentä omenapuuta.
Lisäksi hiippakunnan kaikissa 19 seurakunnassa vietetään jumalanpalvelusta ja oheistapahtumia 1. syyskuuta.
– Kiitämme ja iloitsemme 20-vuotiaasta hiippakunnastamme. Sen merkkinä jokaiseen Espoon hiippakunnan 19 seurakuntaan istutetaan omenapuu. Se kahdeskymmenes istutetaan piispalan pihamaalle, Espoon tuomiokirkonmäelle, kertoo Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka tiedotteessa.
Espoon ja Kauniaisten alueella puut tullaan istuttamaan Espoon tuomiokirkon, Espoonlahden kirkon, Kauniaisten kirkon, Leppävaaran kirkon, Olarin kirkon ja Tapiolan kirkon yhteyteen sekä Espoon piispalan, Muuralan pappilan pihalle.
Monessa seurakunnassa puu istutetaan messun jälkeen hiippakunnan juhlapäivänä 1.9.2024.