Gracias on poikkeuksellisen taustan omaava, monipuolinen artisti. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen albuminsa toukokuun alussa. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen Gracias-nimellä vuonna 2010 HKI -musiikkivideon myötä.
Gracias pakeni perheineen Kongon sisällissotaa Suomeen vuonna 1992 ollessaan 4-vuotias. Hän kirjoitti ensimmäiset runonsa 12-vuotiaana ja esiintyi ensimmäisen kerran yläasteella 14-vuotiaana.
Graciasin mukaan toukokuussa ilmestynyt tuore albumi on henkilökuva hänen elämästään. Albumilla esiintyvät myös hänen pikkuveljensä DeezyDavid ja yksi Suomen suosituimmista rap-artisteista Gettomasa sekä rap/rnb-artisti Bizi.
Musiikkiuran lisäksi Gracias on esiintynyt valkokankaalla vuonna 2012 ensi-iltansa saaneessa Vuosaari-elokuvassa. Hän esiintyy myös vuoden 2013 Leijonasydän-elokuvassa
Nyt helsinkiläinen rap-artisti ja näyttelijä Gracias on valittu kansainvälisen kolajuoman ensimmäisen koronakriisin jälkeisen televisiomainoksen sanoittajaksi ja ääneksi Suomessa. Gracias on kirjoittanut mainosta varten suomenkielisen julistusmuotoisen runon, joka kuvaa koronakevään opetuksia ja avointa halua elää toisella tavoin kuin ennen kriisiä. Gracias valittiin Suomen-julistuksen kirjoittajaksi, koska hän on kirjallisesti lahjakas ja kokenut elämässään monia muutoksia.
Mainoksen alkuperäisen lyriikan on tehnyt kansainvälistä huomiota saanut brittiläinen, rap-henkinen nykyrunoilija George the Poet. Helsinkiläinen rap-artisti Gracias sai virvoitusjuomajätiltä tehtäväkseen tulkita mainoksen runon suomeksi.
Rap-artisti Gracias kirjoitti julistusmuotoisen runon kuvaamaan koronakevään opetuksia
Elämme poikkeuksellisia aikoja ja oli mahtavaa päästä sanoittamaan sitä muutosta, joka on käynnissä, Gracias sanoo. Runo kuvaa sitä avoimuutta, jota tarvitsemme päästääksemme irti vanhasta totutusta. Muutos on minulle tuttua omassa elämässäni ja siksi runon kirjoittaminen tuntui heti luontevalta. Runon sanoin muutos on irti päästämistä, avoimuutta ja uuden hyväksymistä. Kevät oli monella lailla erikoista aikaa myös itselleni, sillä albumini Graciasi LP ilmestyi keskellä poikkeustilaa toukokuun alussa.
Uusi normaali tarkoittaa rohkeutta muuttaa vanhoja toimintatapoja
Globaali koronakriisi on sysännyt meidät miettimään elämäämme ja opettanut meitä arvostamaan sellaisia asioita, joita olemme ehkä aiemmin pitäneet itsestäänselvyytenä. Runo rohkaisee meitä olevaan avoimia muutokselle ja katsomaan asioita uudesta näkökulmasta, jonka pohjalta voimme rakentaa uudeksi normaaliksi kutsuttua aikaa.
RUNO KOKONAISUUDESSAAN:
Pysähdy…Hengitä.
Tunnetko sen? Tunnetko muutoksen ympärilläsi?
Muistelet vanhoja, sillä muistat kaiken vielä elävästi.
Joko muutoksen uudet tuulet puhaltavat sisälläsi?
Sitä on lupa jännittää, sillä muutos on irti päästämistä,
avoimuutta, uuden kanssa neuvottelua ja hyväksymistä.
Lupaan, että en aio ikinä lakata yrittämästä.
En ole enää kärsimätön, vaan ymmärtäväisempi ja läsnä.
Pyydän anteeksi ja rakastan enemmän joka päivä.
On vaikeaa puhua ja kuunnella ja samaan aikaan,
mitä jos vain kuuntelisin?
Säteilen onnesta meidän kahden edestä.
Mikä minua estää enemmän hymyilemästä?
Etuoikeuteni on voida elää hetkessä.
Uskon muutokseen, jonka ruoka, musiikki ja seura voivat saada aikaan.
Mitä jos en osaa tanssia,
mutta sun takia oon valmis ottamaan ensiaskelia.
Kotiin turvaan, takaisin syliisi kaipaan.
haluan jäädä tähän pidemmäksi aikaa.
Ei ole olemassa huonoja kokemuksia,
ne ovat vain hyviä opetuksia.
Kauas taakse jääneitä muistutuksia.
Toivon ystävyyttä, naurua ja hymyjä.
Olen kaunis ja saan olla herkkä,
voin iloita siitä, itkeä tai hymyillä.
Valitsen uuden suunnan ja nautin matkasta.
Lähellä tai kaukana, olen henkisesti aina paikalla.
Kannan ylpeydellä mun ihoa, mun hiuksia ja mun kehoa,
joka ikinen päivä ilman ehtoja.
Jokaisen tarina ja ääni on tärkeä.
Annetaan ääni niille, joilla sitä ei ole.
Koska maailma, jossa haluan elää on monimuotoinen,
aion edistää tasa-arvoisuutta,
aion osoittaa perhettä kohtaan suurta kiitollisuutta.
Tuot mun elämään valon.
Aion sanoa kyllä, kyllä, kyllä ja lopuksi tahdon.
Voimamme piilee siinä, että olemme yhtä.
Mun sydämessä on sulle aina paikka.
Myrskyn jälkeen on tyyntä.
Aion olla avoimempi kuin koskaan ennen.
Sanat: Gracias