Yksinäiset roistot

Nämä synkkämieliset ja otteissaan armottomat persoonat kylvivät aseillaan tuhoa ympärilleen.
Buckskin Frank Leslie saapasteli Tombstonen katuja kantaen asevyötä jossa oli salamannopean pistoolinvedon mahdollistava metallilaatta uritettuinen liukuineen. Hänen huhuttiin käyttäneen vaimoaan harjoitusmaalina. Vaimon seistessä olohuoneessa seinää vasten viuhuivat luodit kehon ääriviivoja Pitkin kodin seinälle.
Buckskin Frank Leslien asevyössä oli salamannopean pistoolivedon mahdollistava metallilaatta.
John Selman harrasteli karjavarkauksia lainvartijan töittensä ohella Teksasissa. Suurimman sulkansa hän ansaitsi hattuunsa ampumalla etsintäkuulutetun ja kuuluisan henkipaton John Wesley Hardinin takaapäin saluunassa. Hän selitti myöhemmin että Hardinilla oli kyllä reilu mahdollisuus reagoida ajoissa, sillä Selmanin peilikuva oli näkynyt saluunan baarin yläpuolella olevasta peilistä, joten myös Hardin oli saattanut hyvin nähdä sen.
Augustine Chacon, meksikolainen bandiitti noudatti omaa järjestelmää; tehtyään ryöstöretkiä Yhdysvaltain puolelle rajaa vetäytyi hän retkien välillä viettämään moitteentonta perhe-elämää kotikonnuilleen. Arizonan Rangerit onnistuivat toimittamaan Chaconin oikeuden eteen. Sitä ennen oli Chacon kuitenkin toimittanut autuaammille metsästysmaille 29 onnetonta uhria.
John King Fisher vietti lyhyen vankilatuomion 16 vuoden iässä ryöstöstä. Sitten hänestä tuli Yhdysvaltain-Meksikon rajaseudun karjavarkaiden kruunaamaton kuningas 1870-luvulla. Hän oli mestariampuja myöntäen surmanneensa seitsemän miestä selittäen kuitenkin että, ”En laske mukaan meksikaaneja.”
The Apache Kid surmasi arizonalaismiehen, joka oli murhannut hänen isänsä. Presidentti Cleveland armahti hänet, mutta paikalliset viranomaiset eivät. Hän pakeni vuorille alkaen raiskata ja rosvota seudulla karistaen kuitenkin jäljittäjänsä aina kannoiltaan jäämättä koskaan kiinni.
Kauko Vanajas kääntänyt kirjasta THE GUNFIGHTERS.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.