Värikkäät junamatkat Osa I

Kansakunnan ajatuksiin oli juurtunut käsitys härkien vetämien vankkureiden kyydissä etanan vauhdilla tapahtuvasta matkasta  mantereen poikki. Toinen mielikuva kertoi hurjasta ja koko kehon runtelevasta postivaunukyydistä. Tuossa tilanteessa tuntui uusi mahdollisuus tuon matkan taittamisesta kahdeksassa päivässä suorastaan juovuttavalta ajatukselta. Kun valtava urakka, jossa radanrakentajat lähestyivät toisiaan sekä idästä että lännestä saatiin päätökseen Promontoryssa, Utahissa, toukokuussa 1869 alkoivat junat kulkea aikataulujen mukaan välittömästi. Toinen juna kulki Omahasta länteen ja toinen itäänpäin Sacramentosta. Juna lähti joka päivä, tätä voi kutsua taas kerran amerikkalaiseksi tehokkuudeksi. Rikkaille, ja niille jotka pitivät matkustamisesta ja seikkailuista, linjan avaaminen rannikolta rannikolle oli ilouutinen. Saihan matkalla  kattavan kuvan mahtavasta valtiosta.Tuon matkan taittaminen toi ”sulan hattuun” ja se oli joillekin tavallaan statussymboli.
Edullinen matka
Verratessa tätä  junamatkaa esim. lomaan Euroopassa oli se hinnaltaan suorastaan halpa. Se oli suuri seikkailu, jonka reitti kulki seuraavasti. Matka Atlantilta eteni Omahaan, josta matka jatkui eri yhtiön, Union Pacificin junalla Sacramentoon ja sieltä edelleen höyrylaivalla San Franciscoon. Tämä matka maksoi 173 dollaria. Mikäli matkustusmukavuuteen haluttiin lisätä makuuvaunupalvelu, maksoi se lisää 2 dollaria yöltä. Kerran viikossa lähti matkaan juna nimeltään Pacific Hotel Express. Kun maksoi 4 dollaria lisää per päivä pääsi nauttimaan täydestä ylläpidosta nauttien kaikki ateriat itse junassa tarvitsematta tankata masuaan täyteen radanvarren ravintoloissa. Kun vuonna 1885 kolme suurinta rautatieyhtiötä, Southern Pacific, Northern Pacific  ja Athison, Topeka & Santa Fe olivat saaneet ratatyönsä valmiiksi, saattoi matkustaa Missisippin laaksosta myös pohjois- eteläsuunnassa kaikkiin Ison valtameren rannalla oleviin osavaltioihin. Kun tasangot asutettiin 1870- ja 1880 luvulla, eivät matkustajat enää olletkaan pelkästään idästä tai Kaliforniasta tulevia huvimatkalaisia vaan radanvarren asukkaita, jotka tekivät lyhyitäkin matkoja.
Karjapaimenia ja opettajia
Karjapaimenia tai metsästäjiä, hurjannäköisiä mainareita matkalla uusille kaivauksille, tilallisia matkalla ostamaan tarvikkeita markkinapaikoista, opettajia tai kauppamatkustajia, joilla ei edes olisi ollut varaa tai tarvettakaan luksukseen, joita ensimmäisessä luokassa matkustavat edellyttivät. Luksusta edustavista vaunuistaan saattoivat varakkaat saada harvinaisen kosketuksen tavalliseen työtätekevään kansaan. Tämä kansa makoili päällystämättömillä penkeillä riittämättömästi lämmitetyissä vaunuissa. Eräs turhantarkka  äverikkö kirjoittikin seuraavaa:” He eivät ole todellakaan elegantteja….. vaan päinvastoin partaisia ja viiksekkäitä yksilöitä, jotka ovat pukeutuneet resuisiin vaatteisiin, kantaen likaisia nyyttejä ja revolverit on tungettu vyön ja housun väliin.” Eräs paikka, jossa rikkaiden oli pakko kohdata lyhyen matkan kulkijat oli ruokapaikka radanvarrella, joissa yritettiin saada jotain suuhunpantavaa aikana ennen ravintolavaunujen mukaantuloa matkantekoon. Junavaunussa saivat parhaat paikat ensimmäisenä siihen saapuneet. Matkustajat improvisoivat makuusijojaan junan kolistellessa eteenpäin yössä pomppien.
OSA II julkaistaan 26.11.2020…

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.