1950 – luvun puolivälissä oli Ray Kroc vielä pirtelön valmistukseen tarvittavan mixerin myyjä tai oikeastaan kaupparatsu kunnes hän keksi kultaisen kaavan jolla pikaruokaravintolasta saadaan menestyksellinen. Näihin päiviin asti on hänen franchising mallinnuksensa jonka mukaisesti perustetaan, johdetaan ja kontrolloidaan ympäri maailmaa Mc Donald´s – brändin lipun alla toimivia ravintoloita toiminut menestyksellisesti. Hänen suunnaton menestyksensä on tuonut hänelle valtavan varallisuuden, mainetta ja tehnyt hänestä merkittävän hyväntekijän. Vuonna 1966, pian Mc Donald´sin suurlanseerauksen jälkeen osti Kroc Kaliforniasta maatilan vetäytymispaikakseen ja ajatushautomokseen jossa syntyivät mm. kuuluisat McRib ja suosittu Egg McMuffin. Maatila on nyt laitettu myyntiin hintaan 29 miljoonaa dollaria. Santa Ynezin laaksossa sijaitsevalla maatilalla on voileipäpöydän tarjontaan verrattavissa oleva kirjo erilaisia rakennuksia. Puhtaasti rentoutumiseen ja mukavaan elämään tarkoitettuja rakennuksia, latoja, tilava ja monipuolinen konferenssikeskus sekä suurten vierasjoukkojen viihdyttämiseen tarkoitettuja tiloja. 1700 neliön päärakennuksessa on 20 makuuhuonesviittiä, suurten tilaisuuksien tarpeisiin suunniteltu keittiö sekä ruokailusali 10 hengelle. 280 neliön olohuoneessa on valtaisa takka koleita talvi-iltoja varten. Nk. Founder´s Buildingissä, perustajan rakennuksessa on kaksi makuuhuonesviittiä, toimisto ja huippuvarusteltu kuntosali. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu pienempiä vierastaloja, kaksi nk. bunk housea eli kerrossängyillä varustettua rakennusta, latoja, aitauksia ja laitureita. Vettä saadaan kahdesta järvestä, viidestä lähteestä sekä kolmesta säilöstä joihin mahtuu yhteensä 350000 litraa vettä.
Ray Kroc loi siis perustan ja mallin kaikille nykyään toimiville pikaruokaketjuille. Hänen kaavansa on yksinkertainen : suunnittele yksinkertainen annos ilman liiallisia lisukkeita, kouluta henkilökunta hyvin yhden pääpainopisteistä ollessa asiakassuhteiden vaalimisen taidoissa sekä toteuta kokonaisuus sallimatta yhtään poikkeamaa. Perusta uusi franchisingravintola antamatta minkäänlaisia alueellisia oikeuksia. Seuraava yksikkö voidaan perustaa vasta kun on saatu varmuus kaikkien franchisingkonseptiin kuuluvien standardien toimivuudesta. Samalla franchsingin pelisäännöillä toimivat ravintolat niin San Diegossa, Tukholmassa kuin Japanissa. Ray kuoli vuonna 1984.