James J. Hill

Viimeinen rautateiden mahtimies 

James J. Hill (1836-1916) syntyi Kanadan Ontariossa. Isä teki maatiloilla apumiehen töitä. Hill pääsi kuitenkin opintielle Rockwood Academyyn rehtorin päätettyä nuorukaisen lukukausimaksuista vapaasta opiskelusta. Isän kuoltua hän joutui kuitenkin jättämään opinnot 14 vuoden ikäisenä hankkiakseen perheelle elantoa vihanneskaupan myyjänä majataloa pyörittäneen äidin ohella. Pastori William Wetherald opetti Hillille kuitenkin matematiikkkaa ja englantia. Hillin mieltymys algebran ja geometrian opintoihin oli suurena apuna myöhemmällä uralla.

James J. Hill oli viimeinen suurista rautateiden rakentajista. Hillin ura alkoi pakettialuksen virkailijana St. Paulissa operoivalla linjalla Minnesotassa vuonna 1856. 1860-luvun puolivälissä hän pyöritti polttonaineyritystä ja höyrylaivalinjaa Red River-joella. Järjesteltyään liiketoimiensa laajentamiseksi kunnollisen lisärahoituksen ryhtyi Hill kolmen osakkaan kanssa rakentamaan konkurssiin menneen St. Paul & Pacific Railroad-yhtiön rungolle vuonna 1878 uutta yhtiötä. 1893 oli syntynyt Puget Soundiin, Tyynen Valtameren lahdelle, Great Northern rautatieyhtiö. James J. Hill järjesti alueelle uudisasukkaita, palkkasi asiantuntijoita jakamaan tietoa maanviljelijöille ja karjatilallisille. Hill oli myös merkittävä hedelmäviljelysten ja puuteollisuuden kehittäjä Tyynen Valtameren luoteiskulmalla. 1900-luvun alkuvuosina hän hallinnoi kolmannesta kaikista lännen rautatiemaileista. Hill oli omalaatuinen mies. Hän saattoi tarttua lapionvarteen auttaakseen kaivamaan junan veturin irti lumikinoksista passittaen samalla kohmeiset rautatieläiset kahville omaan yksityisvaunuunsa. Yhtenä oikuistaan saattoi Hill erottaa virkailijan yksinkertaisesti koska hän ei pitänyt tämän nimestä. Näin kävi miehelle nimeltään Charles Swinburne Spittles. 

Kun rautatierosvot ryöstivät Great Northern-yhtiön junan lähellä Ephrataa Washingtonissa, suhtautui Hill siihen henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseään vastaan

Kauko Vanajas kääntänyt kirjasta Story of the GREAT AMERICAN WEST

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.