Paavo Haavikon kaunokirjallinen teos Suuri marsalkka — Kuvia C. G. E. Mannerheimin elämästä ja toiminnasta 1886–1947 sijoittaa Carl Gustaf Emil Mannerheimin draaman hahmoksi ja luo ikonisesta hahmosta monipolvisen kuvan. Teoksen on toimittanut ja esipuheen kirjoittanut kirjailija, suomentaja ja toimittaja Martti Anhava.
Mannerheim tarjosi kirjailija Paavo Haavikolle pysyvän innoituksen lähteen. Haavikko ei yrittänyt kirjoittaa Mannerheimista romaania eikä historiateosta, vaan näki marsalkan pikemminkin draaman hahmona. Vuodesta 1984 alkaen aina viimeisiin vuosiinsa saakka Haavikko suunnitteli Mannerheimista elokuvaa tai televisiosarjaa. Suunnitteluun osallistuivat Jörn Donner, Anssi Mänttäri sekä Reima Kekäläinen TV 2:n edustajana. Hankkeet kuitenkin kaatuivat kerran toisensa jälkeen rahoitusvaikeuksiin.
Suuri marsalkka on näistä kuvauksista laajin, kuusiosaisen televisiosarjan käsikirjoitus, joka valmistui vuonna 1991 ja on säilynyt kokonaisuudessaan. Mannerheimin uran vaiheet, haasteet ja ratkaisut tulevat kuvatuiksi tiiviinä vuoropuheluina, kirjesitaatteina tai taannehtivia muistikuvia tilittävinä monologeina. Niistä syntyy vaikuttava mosaiikki, yhtä aikaa kirkas ja arvoituksellinen.
Paavo Haavikko (1931–2008) oli kotimaisen kirjallisuuden merkittävimpiä modernisteja. Martti Anhavan kirjoittama Paavo Haavikon elämäkerta Niin katosi voitto maailmasta ilmestyi syyskuussa 2021 Teos-kustantamon julkaisemana.