Tuusulan kunnan asukkaat ovat jättäneet jopa 860 ideaa kunnan osallistuvaan budjetointiin asuinympäristönsä kehittämiseksi.
Tuusulan osallistuvan budjetoinnin ideahakuvaihe päättyi sunnuntaina 13. helmikuuta.
Kunta sai asukkailta ennätykselliset 860 ideaa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Ideahaku toteutettiin 9.1.–13.2.2023.
– Hurja määrä ideoita vastattavaksi. Joukossa on jonkun verran samoja ideoita, joten 860 erilaista ideaa ei sentään ole, yhteisömanageri Katja Repo kertoi tiedotteessa.
– Seuraavaksi asiantuntijamme vastaavat kaikkiin saatuihin ideoihin ja arvioivat niiden toteuttamismahdollisuuksia. Loputkin vastaukset tulevat kaikkien luettaviksi osallistu.tuusula.fi -alustalle viimeistään maaliskuun alussa, Katja Repo jatkoi.
Hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden teemoihin jätettiin 397 ideaa.
Valtaosa näistä liittyy viher- ja virkistysalueisiin, mutta myös koirapuistoja, kouluja, nuorisotiloja ja yhteisöllistä toimintaa haluttiin kehittää.
Toiseksi eniten, 248 ideaa, tuli liikuntaan ja harrastustoimintaan. Kulttuuria ja monenlaisia tapahtumia toivottiin 120 ideassa. Loput ideat liittyvät muun muassa turvallisuuteen, kaupallisiin palveluihin, valaistukseen, kestävään kehitykseen ja liikenteeseen.
Ideointiin osallistuivat kaiken ikäiset tuusulalaiset ja Tuusulassa toimivat yhteisöt.
Ideoita sai jättää sähköisesti, paperilomakkeilla, ideapuhelimessa ja pop up -ideapajoissa. Ideapajoja järjestettiin julkisissa tiloissa sekä kohdennetusti erityisryhmille. Niissä kohdattiin yli 900 asukasta. Tuusulan alakoulujen 5. ja 6. -luokkien oppilailta kerättiin ideoita erillisillä osallisuusoppitunneilla.
Tuusulan osallistuva budjetointi jatkuu myöhemmin niin, että jatkoon päässeille ja arvioitavana oleville ideoille laaditaan toteuttamissuunnitelmia ja kustannusarvioita jatkojalostuspajoissa maalis- ja huhtikuun aikana.
Näin ideoista kehitetään yhdessä valmiita äänestysehdotuksia 8.–31.5.2023 aikana toteutettavaa asukasäänestystä varten.
Äänestyksessä eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan vuoden 2024 loppuun mennessä.