Uusi pysäköintitalo Hyrylän keskustaan

Pysäköintitalo havainnekuvassa. Kuva: Arkkitehtitoimisto Siltanen ja Laakso Oy

Koskensillantien ja Hyryläntien kulmaan nousevan pysäköintitalon rakennussuunnittelu alkaa huhtikuun aikana, ja varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät loppukesällä.

Rakennukseen tulee kaikkiaan 414 autopaikkaa.

Tuusulan kunnan mukaan Koskensillantien pysäköintitalo vastaa nopeasti kehittyvän Hyrylän keskustan pysäköintitarpeeseen.

Osa pysäköintitalon autopaikoista on suunnattu yleiseen käyttöön, osa naapuruston taloyhtiöiden asukkaille ja loput lähistölle myöhemmin rakennettaville kerrostaloyhtiöille.

– Tuusulan kunta panostaa keskustan kehittämiseen, mikä edellyttää investointeja myös pysäköintiratkaisuihin. Uuteen pysäköintitaloon tulee paikkoja esimerkiksi alueella asioiville, kertoo Tuusulan kuntakehitysjohtaja Pirjo Sirén.

– Samalla rakennetaan etupainotteisesti merkittävä määrä pysäköintipaikkoja lähiympäristön nykyisten ja tulevien asukkaiden tarpeisiin. Näin pystymme toteuttamaan tehokkaita asuinkerrostalokortteleita ilman hyvin kalliita pysäköintiratkaisuja, jatkaa Pirjo Sirén.

Pysäköintitalo toteutetaan kokonaisvastuurakentamisurakkana, jossa urakoitsijaksi valittu Keski-Suomen Betonirakenne Oy huolehtii koko hankkeesta suunnittelusta alkaen. Rakennukseen tulee neljä ja puoli kerrosta, ja sen kerrosala on noin 12 000 kerrosneliömetriä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.