Tuusulan kunnanhallitus jakoi marraskuun lopussa apurahoja nuorille tuusulalaisille taiteen opiskeluun ja tekemiseen. Suurimman avustuksen sai kollektiivisesti Tuusulan lasten ja nuorten kuvataidekoulun projekti, jolle myönnettiin 5 000 euroa. Kuvataidekoulun syventävien kurssien 13 – 20-vuotiaat opiskelijat ovat jo syksyn aikana suunnitelleet Hyrylän alueella olevien linja-autokatosten uutta ilmettä. Mukana on kaikkiaan 56 kuvataidekoulun opiskelijaa. Myönnetyn apurahan turvin hanke päästään alkuvuodesta toteuttamaan käytännössä.
– Nuoret ovat valtavan innostuneita. Ideamme on tuottaa iloa kaikille tuusulalaisille hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla taideteoksilla, iloitsee kuvataidekoulun päätoiminen opettaja Laura Nurro.
Kuvataidekoulun hanke liittyy aiemmin tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jossa toivottiin taidetta sähkökaappeihin. Matkan varrella sähkökaapit ovat muuttuneet linja-autokatoksiksi, mutta hieno hanke on liian kallis kuvataidekoulun normaaliin materiaalibudjettiin.
– Nyt saadun avustuksen turvin nuoret saavat taiteen lisäksi järjestettyä myös hauskan kaikille avoimen avajaistapahtuman, kertoo vt. kulttuuri- ja museotoimenjohtaja Jaana Koskenranta.
Myös tuusulalaiset musiikinopiskelijat saivat tukea ja kannustusta opiskeluihinsa. Kaikki apurahan saaneet ovat Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston kasvatteja, mutta osa heistä on jo siirtynyt jatko-opiskeluihin muualle. Apurahan musiikinopiskeluun saivat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa sellonsoittoa opiskeleva Okko Tuura, Helsingin konservatoriossa pianonsoittoa opiskeleva Tuuli Lehtinen sekä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston opiskelijan Ella Piiroinen (piano), Heini Pitkänen (viulu) ja Tuuli Pitkänen (poikkihuilu) sekä klassista laulua opiskeleva Venla Valovirta.
Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto on Järvenpään ja Tuusulan yhteinen musiikkiopisto, jossa opiskelee kaikkiaan noin 1100 lasta ja nuorta. Taiteen perusopetuksessa opiskelee yhteensä 434 nuorta.
Tuki myönnettiin Tuusulan 350-vuotisjuhlan kunniaksi perustetusta Tuusulan 350-vuotisjuhlarahastosta, joka voi avustaa nuoria taiteen ja kielten opiskelussa ja tekemisessä. Nyt tehty avustusten jako liittyy Suomi 100 -juhlavuoteen ja Tuusulan kulttuuri-teemavuoteen.