Uuden Järvenpään Yhteiskoulun rakentaminen alkaa Urheilukadun eteläpuolelta. Koulu rakennetaan kahdessa vaiheessa.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan koulun uudisrakennus. Hankkeen toisessa vaiheessa uudisrakennusta laajennetaan sekä peruskorjataan 1950-luvulla valmistunut rakennus. Se sijaitsee osoitteessa Kansakoulunkatu 1.
Järvenpään kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2020 Järvenpään Yhteiskoulun rakennushankkeen kaupungin investointiohjelmaan vuosille 2021-2023. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 38 miljoonaa euroa, johon sisältyvät sekä ensimmäisen että toisen vaiheen toteutukset.
Järvenpään Yhteiskoulu toimii jatkossakin yhteiskouluna esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan.
Järvenpään kaupungin tiedotteen mukaan koulussa opiskelee hankkeen valmistuttua noin 1100 oppilasta. Yleisopetuksen lisäksi koulussa on Järvenpään kaupungin vaativimman erityisen tuen luokat.
Esiopetuksen ja perusopetuksen lisäksi tulevan rakennuksen tiloja käyttävät muun muassa Järvenpään Opisto, Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto ja liikuntapalvelut. Järvenpään Yhteiskoulun rakennus on monitoimitalo, joka on auki iltaisin ja viikonloppuisin.
Järvenpään Yhteiskoulussa painotetaan yhteisöllisyyttä, osallisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja yhteisöohjautuvuutta. Koulun rakennushankkeessa hyödynnetään Euroopan Neuvoston kehityspankin CEB osallistavaa koulurakentamisen mallia.
Kouluhanketta esiteltiin ensimmäisessä yleisötilaisuudessa 22. syyskuuta 2021. Etäyhteyksin pidetty infotilaisuus oli suunnattu oppilaiden vanhemmille, henkilökunnalle ja lähialueen asukkaille. Etäinfoon osallistui viitisenkymmentä kuntalaista.
Hankkeen rakennustyöt on aloitettu purkamalla urheilukentän sekä entisen tekojään huolto- ja pukuhuonerakennukset sekä muut rakennelmat.
Tämän jälkeen syyskuussa 2021 päästään aloittamaan uudisrakennuksen rakentaminen. Tavoitteena on, että uudisrakennus otetaan käyttöön kevättalvella 2023, jolloin sinne siirtyy myös JYK Urheilukadun yläkoulurakennuksen toiminta ja opetus rakennuksessa loppuu. Toisen vaiheen peruskorjattavaan rakennukseen tulee alakoulun oppimisalueita ja aineluokkia. Peruskorjauksen on tarkoitus valmistua tammikuussa 2026.