Klaukkalan keskustaajaman kiertävä kehätie sekä sen eritasoliittymät viimeistely- ja vihertöineen ovat valmistuneet Nurmijärvellä.
Uusi tie valmistui ja avattiin liikenteelle vuoden etuajassa, tiedottaa valtion Väylävirasto.
Hanke on tunnettu myös nimellä Klaukkalan ohikulkutie.
Kokonaisuudessaan hanke valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä, jolloin osana hanketta valmistuva liikenteenhallintajärjestelmä otetaan käyttöön.
Uusi 7,5 kilometrin pituinen Klaukkalan keskustaajaman kiertävä tie rakennettiin alueen kasvavien liikennemäärien tarpeisiin sekä helpottamaan Klaukkalantien ruuhkautumista.
Kehätie mahdollistaa myös lähialueiden maankäytön suunnitelmallisen kehittämisen. Osana hanketta toteutettiin myös Kirkkotien, Luhtajoentien, Metsäkylän ja Lamminsuon eritasoliittymät.
– Klaukkalan kehätie otettiin liikenteelle noin vuoden suunniteltua aiemmin. Myös kustannukset alittuivat reilusti. Tie avattiin liikenteelle 26. marraskuuta 2020, ja nyt olemme saaneet valmiiksi myös kaikki hankkeeseen kuuluvat viimeistelytyöt, kertoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.
Tiehankkeesta vastasi Väylävirasto, ja sitä rahoitti myös Nurmijärven kunta. Urakoitsijana toimi Kreate.
Ennen Klaukkalan kehätien valmistumista Klaukkalan läpi ajoi normaaliaikoina noin 18 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
– Kehätiestä hyötyvät niin klaukkalalaiset kuin muutkin tienkäyttäjät. Uusi tie on lyhentänyt matka-aikoja, sujuvoittanut liikennettä sekä vähentänyt Klaukkalan keskustan kautta kulkevaa läpiajoliikennettä, kertoo Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Jouko Lehtonen.
Hankkeen alkuperäinen kustannusarvio oli 42 miljoonaa euroa, joka alittui reilusti. Lopulliset kustannukset ovat 33,8 miljoonaa euroa, josta Nurmijärven kunnan osuus on 8,1 miljoonaa euroa. Hanke on osa valtion korjausvelkaohjelmaa.
Liikenteenhallintajärjestelmä koostuu vaihtuvista nopeusrajoitusmerkeistä ja tiedotusopasteista sekä muista sään ja liikenteen mittauslaitteista. Järjestelmän toteutuskustannukset ovat noin kolme miljoonaa euroa, ja sen rahoittaa Väyläviraston ja Nurmijärven kunnan lisäksi Fintraffic Tie. Tämän osan hankkeesta toteuttaa Normiopaste, ja se valmistuu syksyn aikana.