Perhetalo Joutsikki muutti Naavatielle

101
Perhetalo Joutsikki Naavatiellä

Järvenpäässä sijaitseva Perhetalo Joutsikki on siirtynyt Valtuustokadulta Naavatielle. Joutsikin lapsiperheiden hyvinvoinninohjaajat vastaavat jatkossa perheiden avoimen kohtaamispaikkatoiminnan toteuttamisesta.

Järvenpään kaupunki pitää tärkeänä, että lapset ja perheet voivat tavata toisiaan avoimessa kohtaamispaikassa. Tämä on nyt mahdollista Joutsikin uusissa tiloissa osoitteessa Naavatie 1.

– Me Joutsikkilaiset vastaamme jatkossa avoimen toiminnan toteuttamisesta. Hyvinvoinninohjaajillamme on paljon osaamista, jota voimme toteuttaa uusissa tiloissa ja ympäristössä, jotka on suunniteltu lasten ja perheiden käyttöön. Kaupunkilaiset ovat erittäin tervetulleita tuomaan omat ideansa toimintamme suunnitteluun. Olemme avoimia erilaisille yhteistyökuvioille ja kumppanuuksille, kertoi tiedotteessa palvelupäällikkö Marja Häyhä.

Noin kerran kuukaudessa järjestettävissä Iltaolkkareissa Joutsikin hyvinvoinninohjaajat paneutuvat yhdessä perheiden kanssa ideoimaan ja suunnittelemaan avointa toimintaa.

Perheiden avoin kohtaamispaikka on osa Joutsikin laajaa palvelua. Joutsikin hyvinvoinninohjaajat tukevat ja auttavat edelleen perheitä vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Yhteistyö mmuun muassa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja nuorisotoimen kanssa jatkuu, samoin erilaiset ryhmätoiminnot, omana ja yhteistyönä eri toimijoiden kanssa. Verkostoyhteistyö on tiedotteen mukaan laajaa ja monipuolista. Kertyvän kokemuksen ja arvioinnin pohjalta Joutsikin palvelukokonaisuutta muokataan tarvittaessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.