Jouko Vuolle ja Arto Teronen ovat tehneet Yle Urheilun tuottamaa suosittua ja palkittua Kiveen hakatut – sarjaa jo vuodesta 2007. Sarjassa he pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien elämää ja uraa heidän hautakiviensä äärellä. Myöhempinä tuotantokausina he ovat muistelleet myös lukuisia muita suomalaisia merkkihenkilöitä kuten Helvi Sipilää, Martti Talvelaa ja Ansa Ikosta.
Jouko Vuolle ja Arto Teronen ovat julkaisseet useita näihin radio-ohjelmiin perustuvia kirjoja. Ensimmäinen Kiveen hakatut- kirja, Suomalaisia urheilijakohtaloita, voitti Urheilugaalassa vuoden 2009 Urheilujournalismi-sarjan.
Kirjoissa käydään suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien haudoilla tapaamassa vielä kerran ihmisiä, jotka omalla tavallaan ovat kaikki olleet sankareita. Jokainen heistä on jättänyt jälkensä kansakuntamme sieluun. Teksteissä pohditaan elämäntaipaleita, joista löytyy onnistumisia niin urheilussa kuin siviilielämässäkin mutta myös traagisia elämänkohtaloita. Osalle urheilu-uran jälkeinen elämä on osoittautunut hankalaksi, osalle matkan pää taas tuli kesken menestyvän uran.
Haudalta näkökulma elämään on aivan omanlaisensa. Kirjoittajat pohtivat urheilijoiden elämäntarinoiden kautta, mitä on sankaruus ja mitä on olla sankari. Onko sankaruus ihmiseen sisälle rakennettua vai luoko sen vain ympäröivä maailma? Onko se suurten joukkojen henkinen rakennelma vai yksilön ominaisuus? Antaako sankaruus oikeuden unohtaa kaikki muut teot, pyhittääkö se keinot? Uusin kirja, Syntymälahjana Suomi: Itsenäisyyden lapsia, ilmestyy tässä kuussa.
YLE Urheilun radiotoimittajat, tietokirjailijat Jouko Vuolle ja Arto Teronen esiintyvät Klaukkalan kirjastossa torstaina 13.10.12016 klo 15.00. Tapahtuma kuuluu Nurmijärven kirjastojen K60 ohjelmasarjaan, ja sen järjestää Klaukkalan kirjasto.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.