Outi Mäkelä on tullut tunnetuksi pitkän linjan kansanedustajana, Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana. Mäkelä valittiin joulun alla myös Nurmijärven kunnanjohtajaksi, jonka on tarkoitus aloittaa tehtävässään jo kevättalvella.
Uuden kunnanjohtajan vuodenvaihde kului rauhallisissa merkeissä perheen parissa, ja nyt, kun akut on ladattu, on Mäkelä valmiina uuteen tehtäväänsä.
– Viime vuoden lopun väännöt budjetin ja alkoholilain osalta alkavat tulla täytäntöön, ja talouden osalta on hyvä ja positiivinen vire. Alkuvuodesta agendalle ovat nousseet työllisyyteen liittyvät kysymykset sekä esimerkiksi Sote-uudistus, normien purku ja alkoholin etämyynti, Mäkelä luettelee.
Kunnanjohtajasopimus neuvotellaan näillä näkymin helmikuussa. Mäkelän on tarkoitus aloittaa viransijaisena maaliskuun aikana ja siirtyä virkaan toukokuussa.
– Kunnanjohtajan tehtävään liittyy monia odotuksia ja toivon, että työ käynnistyy hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
”Nurmijärvi on tärkeä palveluorganisaatio”
Mäkelä luonnehtii Nurmijärveä tärkeäksi palveluorganisaatioksi, jonka onnistumista mitataan eri tavoin joka päivä.
– Toivon, että voin uudistaa johtamiskulttuuria nykyaikaisemmaksi, saada lisää avoimuutta organisaatioon ja saada valtuuston kanssa asetettavat strategiset tavoitteet toteutumaan, Mäkelä toteaa lisäten, että Nurmijärvi on hyvä ja turvallinen paikka yrittämiseen, asumiseen ja työntekoon.
– Haluan edesauttaa maltillista kasvua, työpaikkaomavaraisuuden lisääntymistä ja kaupallisten palveluiden saamista taajamiin.
Mäkelä on syntyperäinen nurmijärveläinen, joten isoja hetkiä, hyviä muistoja ja hyviä puolia riittää.
– Nurmijärvessä yksi parhaista asioista on yhteisöllisyys ja mukavat, helposti lähestyttävät ihmiset. Nurmijärveläisille hyvin tyypillistä on sitkeys ja innokkuus, jota Aleksis Kivi saattaisi kuvata impivaaralaiseksi takkutukkaisuudeksi, Mäkelä naurahtaa lisäten, että nurmijärveläisillä on tulisieluisuutta, josta on syytä olla ylpeä.
– Kehitettävääkin kyllä on, esimerkiksi liikenteen suhteen.
Haastattelun lopuksi Mäkelä lähettää lyhyet ja ytimekkäät terveiset nurmijärveläisille:
– Pidetään yhteyttä!
Iida Rekunen