Suomeen vuonna 2019 valittavasta 750 kiintiöpakolaisesta 25 sijoitetaan Nurmijärvelle.
Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti kansallisen kiintiöpakolaisten päätöksensä alueellisiin Ely-keskuksiin joulukuussa. Päätöksen mukaan Uudellemaalle sijoitetaan 70 kiintiöpakolaista.
-Ely-keskuksen päätöksenteossa on huomioitu kriteereinä muun muassa kuntien resurssitilanne ja vastaanottohalukkuus, kuntien vastaanoton jatkuvuuden turvaaminen sekä kotoutumis- ja koulutuksen saatavuus, tiedotti Nurmijärven kunta joulukuun loppupuolella.
Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi kiintiöpakolaisten vastaanoton marraskuussa 2018. Päätös ei ollut yksimielinen, vaan perussuomalaisten valtuustoryhmä esitti, että Nurmijärven kunta ei ota vastaan kiintiöpakolaisia vuonna 2019.
Nurmijärven kunta ja Ely-keskus sopivat vuonna 2014, että Nurmijärvi ottaa vastaan vähintään 20-25 kiintiöpakolaista ainakin joka neljäs vuosi. Ensimmäinen vastaanottovuosi oli 2015 ja sitä seuraava on siis tämä vuosi. Seuraavan kerran kiintiöpakolaisia on tarkoitus sijoittaa Nurmijärvelle vuonna 2023.
-Vuonna 2019 vastaanotettavien pakolaisten kotoutumista arvioidaan ennen seuraavien kiintiöpakolaisten vastaanottoa hyvissä ajoin ennen vuotta 2023.
Kiintiöpakolaisten tarkempi saapumisaikataulu ei ollut vielä selvillä joulukuussa.
Pakolaiskiintiöillä tarkoitetaan Ely-keskuksen kuntiin osoittamia, kuntapaikan saavia kiintiöpakolaisia sekä myönteisen luvan saaneita, pakolaisten vastaanoton piiriin kuuluvia turvapaikanhakijoita, kerrotaan Nurmijärven kunnan tiedotteessa.