Nissnikun monitoimijatalo Kirkkonummen Masalaan

Nissnikun monitoimijatalo havainnekuvassa.

Kirkkonummen Masalassa on alkamassa mittava purku- ja uudisrakennushanke kesällä 2025.

Nissnikun nykyisen koulun purkutyöt alkavat silloin. Purkutöiden valmistuttua käynnistyy Nissnikun monitoimijatalon rakentaminen.

SRV ja Kirkkonummen kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Nissnikun monitoimijatalon toteuttamisesta Kirkkonummelle elinkaarihankkeena.

– SRV vastaa hankkeen suunnittelusta, rakentamisesta sekä kiinteistön ylläpidosta 20 vuoden ajan elinkaarivastuulla, tiedottaa SRV.

Hankkeessa toteutetaan tilat Nissnikun yhtenäiskoulun 1-9 luokille, Masalan kirjasto ja nuorisotilat.

Puurakenteisen Nissnikun monitoimijatalon on määrä valmistua joulukuussa 2027.

Monitoimijatalon laajuus on noin 9 500 bruttoneliömetriä.

Tilojen joustavuus luo eri toimijoille mahdollisuuksia käyttää tiloja monipuolisesti eri aikoina, erityisesti ilta-aikaan sekä viikonloppuisin. Rakennusta käyttävät samanaikaisesti koulun lisäksi muun muassa kirjasto- ja nuorisopalvelut, kansalaisopisto, seurat ja yhdistykset.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.